Kamalan ihana ensimmäinen vuosi

Miten tästä voi olla jo vuosi?

Tasan vuosi sitten Myffi asteli ulos kopista nykyisen kotitallinsa pihaan, ja minä olin varmasti maailman onnellisin ihminen. Tänään tuosta päivästä tulee kuluneeksi vuosi, ja en voi muuta kuin ihmetellä miten aika kuluu ihan huomaamatta - tuntuu ettei tuosta päivästä ole vielä montaakaan kuukautta! Kuitenkin tätä ensimmäistä vuosta taaksepäin katsoessa huomaa, että älyttömän paljonhan tässä on ehtinyt tapahtua. Tunneskaala on käyty läpi ääripäästä toiseen useampaankin otteeseen, ja neiti on ensimmäisestä päivästä saakka osoittanut olevansa varsin itsepäinen ja diivamainen tapaus, jota pitää käsitellä juuri oikealla, prinsessan arvolle sopivalla tavalla. Aina välillä on tuntunut siltä että tässä hepassa on mulle vähän liikaakin hevosvoimia, ja viimeksi eilen olin lähettämässä tuota pikku pirulaista makkaratehtaalle kun se juoksutti minua sateessa varmaan 20 minuuttia tehden harvinaisen selväksi sen, että häntä ei nyt huvita antaa kiinni. Monet kerrat on revitty hiuksia päästä ja puolet niistä on varmasti jo kauttaaltaan harmaita, mutta no, onneksi on paksut hiukset! 

10.6.-15  (c) Iida Tiainen

Alusta asti on ollut selvää että Myffissä on ihan hirmuisesti potentiaalia, etenkin esteillä. Siksipä tämä vuosi ei ole ollut meille treenien kannalta paras mahdollinen, kun tuota voimavaraa ei olla päästy kauheasti hyödyntämään. Monet ongelmat ovat hidastaneet meidän edistystä, ihan ensimmäisistä päivistä saakka. Listalta löytyy muunmuassa hammaspiikit, epäsopiva satula, lihasjumit, kenkien puuttuminen, kaviopaise, huonot pohjat ja vaikka mitä muuta. Meidän lähtötilannekaan ei ollut ihan ideaali, sillä itselläni oli edessä kolmen viikon kielimatka jonka takia Myffi joutui pakkolomalle. Toisaalta tuon kolmen laitumella vietetyn viikon aikana Myffi sai rauhassa tutustua ympäristöön, muihin hevosiin ja tallin käytäntöihin, ja onneksi, onneksi tajusi tehdä muutakin kuin vain syödä ja satulavyö meni vielä kiinni! 

Alussahan me oltiin molemmat aika pihalla. Päivärytmi muuttui rajusti, kun yhtäkkiä oli joka päivä hevonen ratsastettavana ja hoidettavana. Myffille oli kauhea shokki vaihtaa maisemaa, ja sillä meni vatsa löysälle. Parit päitset rikottiin kun neiti stressasi käytävällä seisomista, ja tallitiellä baanatettiin tahattomasti kotiinpäin kun neiti säikähti jotain omiaan. Itse en ollut hypännyt kunnolla, öö, pariin vuoteen, ja Myffiä ei tietenkään jaksanut maahankaivetut ristikot kiinnostaa pätkän vertaa kun se oli edellisessä kodissaan päässyt jo seitsemääkymppiäkin hyppäämään. En myöskään ollut tottunut Myffin kaltaisiin säpäkkiin ja meneviin heppoihin, entisten vuokrahevosteni ollessa muhkea eestinhevosruuna, tasainen ja varma islanninhevosruuna, hieman nössö ja laiskanpulskea saksalainen ratsuponitamma sekä ryöstelevä ja muutenkin kauhean villi risteytysruuna joka ei kuitenkaan mun kanssa koskaan temppuillut yhtään. Hieman oli siis totuttelemista meillä molemmilla!

22.6.-15  (c) Aliina Ruotsalainen

29.6.-15  (c) Iida Tiainen

3.8.-15  (c) Milla Funke

Syksymmällä oltiin jo tutustuttu toisiimme jonkin verran, ja estekorkeudet nousi hieman suuremmiksi. Päästiin muutaman kerran valmentautumaan, ja opettelin ratsastamaan ilman satulaa sen hiertäessä Myffin selkää. Luottamusta tuli päivä päivältä lisää, ja vaikka muksahdinkin alas meidän ensimmäisessä yhteisessä estevalmennuksessa, en silti alkanut aristelemaan esteiden hyppäämistä kun hevonen oli kuitenkin tuttu ja sillä tuli joka päivä tippumisen jälkeenkin ratsastettua. Kokeiltiin koulukisoja, ja käytiin siellä vain toteamassa ettei tästä todellakaan kouluhevosta saa tekemälläkään. Ne kisat meni niin penkin alle että mieluiten unohtaisin koko kisat, mutta valitettavasti niistä kirjoitettu postaus keikkuu yhä top 10 -listan ykkösenä koko blogin luetuimpana postauksena, muistuttamassa tuosta epäonnistumisesta. Toisaalta se kuitenkin myös motivoi ratsastamaan paremmin, treenaamaan enemmän ja välttämään samanlaista katastrofia. Se antaa halua näyttää että kyllä me parempaankin pystytään, kunhan vaan vähän harjoitellaan. Mutta silti, kouluaitojen sisään tuskin koskaan enää eksytään.

11.9.-15  (c) Milla Funke

27.9.-15  (c) Iida Tiainen

10.10.-15  (c) Aliina Ruotsalainen

Loppusyksy ja alkutalvi kärsittiin huonoista pohjista, ja sitten saatiin hetkellisesti asiat kuntoon - pohja oli hetken ihan jees, ja löydettiin meille sopiva valmentaja. Käytiin valkussa kerran, sitten pidettiin taas taukoa kun pohjat meni huonoksi, sitten tulikin kaviopaise ja kovat pakkaset, ja sitten hiljalleen palailtiin taas treeniin talven väistyessä. Talvi oli kaikista huonointa aikaa meidän treenien kannalta, sillä maneesittomalla tallilla hevosen päivittäinen liikuttaminen talviaikaan ei ole ihan yhtä helppoa kuin maneesillisella. Mentiin myös maastakäsittelyn ja meidän välisen suhteen kanssa melkoista vuoristorataa, kun välillä olin saada kaviosta päähän ja välillä taas neiti oli portilla vastassa odottelemassa jotakuta hakemaan hänet sisään. Talvi oli mun hermoillekin todella raskas, eikä vain Myffin tekemisten takia. Talvella tuli nimittäin selvennettyä useammallekin ihmiselle että mulle ei kannata tulla jakelemaan neuvoja hevosten suhteen ellei oikeasti tiedä mistä puhuu, sillä siitä ei seuraa muuta kuin hermostumista ja tavaroiden viskelyä ;) 

14.11.-15  (c) Milla Funke

13.12.-15  (c) Iida Tiainen

Kevään tullen elämä ei niinkään helpottunut, mutta pohjat alkoi sentään parantua. Talven koettelemukset niin Myffin kuin tiettyjen ihmistenkin kanssa opetti mulle enemmän itsestäni, ja aloin omahyväisemmin tehdä asioita joita haluan ja joiden koen olevan itselleni hyväksi. Tämä ylsi tietenkin myös tallille. Aloin luottaa enemmän omaan vaistooni, kokeilemaan uusia juttuja Myffin kanssa ja jättämään muiden mielipiteet täysin omaan arvoonsa. Juuri joulun alla erinäiset tapahtumat johtivat siihen, että kuvaajaa ei mulla ollut alkuvuodesta lähes koskaan mukana. Niinpä sieltä ei ole kauheasti ratsastuskuvia, joka tietysti harmittaa kun olisi ollut kivat hanget kuvien taustalla. Onneksi keväämmällä aloin saada seuraa tallille Julskusta, jonka myötä myös ratsastuskuvia alkoi tulla hieman useammin. Elämä heitti silti aikamoista kuperkeikkaa koko kevään, ja oikeastaan mikään stressiä aiheuttava asia koulua lukuunottamatta ei ole vieläkään jättänyt mua rauhaan - ja se koulukin tulee elokuussa takaisin. Koulun, kavereiden ja muiden asioiden tuoma stressi vei aina välillä motivaatiot ihan nolliin, ja monta kertaa ajattelin jättää lukion kesken kun ei vaan jaksa (huomatkaa prioriteetit, lukio jää pois ennen hevosta :D). Tallilla ei aina jaksanut treenata ihan täysillä, ja pienikin epäonnistuminen sai päivän pilattua melko nopeasti. Valmennuksissakin käytiin, ja siellä meni yleensä ihan hyvin. Joskus kuitenkin tuli taas alamäkiä, mutta onneksi valmentajamme tarjoutui ratsastamaan Myffillä muutaman kerran tsekatakseen selästä käsin miten se toimii ja osatakseen näin neuvoa minua paremmin. Se helpotti, ja aina välillä motivaatiota löytyi taas hetkittäin hieman enemmän. Myös estekisoissa menestyminen antoi motivaatiota jatkoon, vaikkei korkeaan luokkaan osallistuttukaan. 

Onneksi sitten pohjien parannuttua motivaatio palasi lopullisesti, ja jättäydyin jopa pois perheen Levin reissulta panostaakseni treenaamiseen ja kouluun ihan kunnolla. Selvisin koeviikon, ja koulun tuoma paine hellitti taas hetkeksi. Tallilla jaksoi taas päivän pidennyttyä viettää enemmän aikaa, ja Myffikin selvästi nautti hyvästä pohjasta ja alkoi taas väläytellä sitä upeaa laukkaa talven himmailujen jälkeen. Sitten tuli kuitenkin ne satulauutiset, ja siitä asti ollaan menty ilman penkkiä tasapainoa treenaten. Päätin kuitenkin että se nyt ei ainakaan saa pilata kevättä enää enempää, ja melko hyvinhän tässä on satulatta pärjätty. Valmentautumiseen tuli hirveä tauko, mutta ehkä me kohta saadaan oma penkki ja päästään taas treenaamaan kunnolla. Myffi on kuitenkin liikkunut älyttömän hyvin viime aikoina, ja pysynyt rennon letkeänä hieronnan jälkeen. 

Vaikka nyt onkin kesä ja koulusta on ihan ansaittu ja todellakin tarpeeseen tuleva loma, en silti aio mennä turhan rennoilla fiiliksillä koko kesää. Päätin helpottaa ensi vuotta koulun osalta tekemällä hieman kursseja netissä jo etukäteen, jotta aikaa jää enemmän hevoselle ja koeviikkoihin panostamiselle. Päätin myös pitää kunnon treenikesän, ja heti satulan löydyttyä alkaa ankara valmentautuminen jos vaan suinkin saadaan valkun kanssa aikatauluja sopimaan. Läpiratsastuskin voisi olla jälleen paikallaan, ja ajattelin pyytää valmentajaa jossain vaiheessa hyppäämäänkin Myffillä jotta näen maastakäsin miten se Myffin osalta sujuu. Mutta vaikka vielä satulaa ei olekaan, treenataan silti ahkerasti eikä vain jolkotella menemään. Tasapaino on kuitenkin sen verran tässä viime kuukausien aikana kehittynyt, että lähestulkoon mikä tahansa luonnistuu jo ilman satulaa ihan hyvin. Tekosyitä hölläilykesälle ei siis ole, ja kiirettä varmasti pitää vaikken kesätöitä tänä vuonna saanutkaan.

Kokosin alle pari kollaasia, joista näkee tätä vuoden aikana tapahtunutta kehitystä. Toivottavasti kesän jälkeen ollaan kehitytty vielä tästä tämänhetkisestä tilasta eteenpäin, jotta voidaan vertailla muutosta uudemman kerran!

Itse huomasin näitä kollaaseja kootessani seuraavat asiat; Myffi on nykyään paljon ryhdikkäämpi, se on saanut lisää lihasta ja etenkin massaa, eikä sillä näy enää kylkiluut läpi niinkuin minulle tullessaan, vaikka eihän se silloin mikään sairaalloisen laiha ollut. Askellajit ovat lennokkaammat, ja imu esteille on paljon parempi. Hypyt lähtee sopivasti eteen mutta silti tarpeeksi ylös, ja itse pääsen täten mukautumaan niihin paljon paremmin kuin viime kesänä, kun joka hyppy lähti ihan pohjasta suoraan ylöspäin. Askellajeista etenkin ravi on parantunut hurjasti! Tätä askellajeissa tapahtunutta muutosta on teille hieman vaikea havainnollistaa kun ette tiedä millainen se on ratsastaa eikä kuvat aina näytä kaikkea. Myffi kuitenkin kantaa itsensä nykyään paljon paremmin, liikkuu alusta asti paremmassa muodossa kuin viime kesänä ja on muutenkin miellyttävämpi ratsastaa. Toki viime kesänä se uusi paikka ja uusi ihminen ja kaikki muut sellaiset tekijät vaikuttivat myös Myffin liikkumiseen, mutta silti, muutos on huima ja erittäin positiivinen! 

Ja koska vuosipäiväpostaukset eivät voi koskaan olla liian pitkiä tai kuvapainotteisia, laitan tähän samaan syssyyn vielä meidän vuosipäiväkuvat jotka otettiin eilen Julskun kanssa. Vaikka neiti näyttikin eilen sen ämmämäisen puolensa ja toin sen talliin kiukusta kihisten, ei minun silti tarvinnut feikata hymyä näitä kuvia varten kuten Julskulle ratsastaessa uhosin. Myffi onnistui jälleen kerran saamaan minut hyvälle tuulelle vaikka koettelikin hermoja oikein olan takaa, mutta mieluummin näin päin kuin niin että ensin ollaan nätisti ja sitten alkaa temppuilu. On se jännä miten tammojen kanssa mielialat vaihtuu joka viides sekunti, niin itsellä kuin hevosellakin!

1

2  | huomautan vielä erikseen, että kypärä lähti vain kuvien oton ajaksi!

3

4

5

6  | tukanlaittoa

7

8

Jos Myffi ymmärtäisi (tai haluaisi ymmärtää) puhetta, kiittäisin sitä ihan älyttömästi siitä, että se on juuri sellainen kuin se on. Vaikka aina tulee valitettua siitä miten tammat on vaikeita ja olisi pitänyt ostaa ruuna, on tammat kuitenkin älyttömän opettavaisia. Joskus viime kesänä kengittäjämme sanoikin minulle, että kun Myffiä pystyt käsittelemään niin sitten pystyt käsittelemään ketä tahansa. Ja nyt alkaa viimein näyttää siltä että neiti pysyy käsissä heti kun sen saa kiinni. Todella harvoin kukaan on todistamassa niitä meidän yhteiselon synkimpiä hetkiä ja alamäkien mutaisimpia monttuja jolloin mikään ei suju ja neiti muistuttaa hevosen sijaan pirun toista ilmenemismuotoa, joten siksi monen Myffin nähneen on varmasti vaikea uskoa Myffin olevan välillä niin idiootti kuin se on niissä tarinoissa joita aina tallilta kerron. Sellaista se vaan tammojen kanssa on, vieraille esitetään ja kahdestaan jäädessä näytetään se todellinen luonne. Mutta fakta on se että pomminvarman ruunanrupsukan kanssa en todellakaan olisi se ihminen mikä olen nyt. Myffille siis iso kiitos siitä että se aina välillä koettelee vähän hermoja, sillä kuten olen joskus aiemminkin sanonut, elämä ei saa olla liian helppoa. Myffin ansiosta olen saanut paljon lisää rohkeutta, olen oppinut ihan valtavasti uusia juttuja ja kokenut monia ihania hetkiä. Kiitos siis Myffille tästä ensimmäisestä vuodesta ja siitä, että se on juuri Myffi eikä kukaan muu - toivottavasti meillä on vielä monta yhteistä, yhtä tapahtumarikasta ja ihanaa vuotta edessä! ♥

9

don't stop

doing what you're doing

♥