"Et voi leikkiä jeesusta" ja muita oivalluksia Ville Vaurion valmennuksesta

kuvista iso kiitos Marika Hellman :)

Nyt jos viimein kirjoittelisi hieman tuosta jo lähes kuukauden takaisesta Ville Vaurion valmennuksesta! Käytiin tosiaan viime kuussa toista kertaa koskaan kyseisen valmentajan silmän alla, kun mahdollisuus siihen tarjoutui. Valmennukseen ilmoittautuessani oli lähes 70-prosenttisen varma siitä, että tulen perumaan ilmoittautumisen ennen niiden muuttumista sitoviksi, sillä en uskonut a) meillä olevan satulaa vielä valmennuksen aikaan tai b) osaavani ratsastaa tarpeeksi siististi että viitsisin lähteä monen kuukauden ilman satulaa humputtelun jälkeen ratsastamaan valmennukseen, jota seuraa katsomostakin toistakymmentä ihmistä vaikka meillä joku satula olisikin. Mutta niinhän siinä sitten kävi, että itse asiassa unohdin perua ilmoittautumisen - mutta ihan hyvä niin. Valmennus oli jälleen kerran opettavainen, ja jätti varmasti minun lisäkseni myös Myffille hyvän mielen ja onnistuneen fiiliksen. Ollaan varmasti menossa seuraavankin kerran mukaan, kun Ville tulee taas tänne Mikkeliin toukokuun lopulla!

Mentiin Myffin kanssa samassa ryhmässä kahden muun ratsukon kanssa, mikä oli ihan fine vaikka Myffi hieman jännittyikin jatkuvasti lähellä pyörivistä hevosista. Se on ilmeisesti tottunut vähän liian hyvään, kun ollaan käyty yksityisvalmennuksissa oikeastaan koko se aika mitä ollaan valmentauduttu. Olen huomannut, että M jännittyy heti kun joku tulee hieman liian lähelle tai tulee hieman pidemmän aikaa perässä samaa reittiä seuraten.  Nyt kun mentiin koko valmennus suurella pääty-ympyrällä oli itse kunkin pakko väistellä ja muuttaa ympyrän kokoa törmäysten välttämiseksi. Ajattelin meidän olevan jatkuvasti toisten tiellä, sillä Myffi oli taas ryhmän hevosista pienikokoisin. Yllättäen M paahtoi kuitenkin aina kaikki kiinni kun otin meille hieman omaa tilaa, ja me oltiinkin ne jotka joutuivat ehkä eniten säätämään välimatkojen kanssa :D

Myffi oli valmennuksen alussa suoraan sanoen järkyttävä, kuten ehkä näistä kuvista voikin nähdä. Vaikka oltiin verkkailtu itsenäisesti jo about vartti ja M oli verkassa ihan kivan tuntuinen, se jännittyi varsinaisiin hommiin ryhdyttäessä ja ehkä hieman yllättyi, kun lähdettiinkin työstämään ensimmäisenä käyntiä. Todettiin siinä heti alkuun Villen kanssa, että M ei kuuntele mun pohkeita ollenkaan, vaan puksuttaa menemään pohjeavuista välittämättä. Sanoin siinä vaiheessa jo ihan suoraan, että sellaista se on aina - ensimmäisen puoli tuntia asioita saa vääntää rautalangasta, ja sitten viimeisen vartin poni toimii hyvin. Ville sanoi muistavansa meidät melko hyvin viime kerralta (vuoden takaa, siis keväältä 2017 kun käytiin hänen valmennuksessaan ensimmäistä kertaa), ja muisti, että painittiin samanlaisten ongelmien kanssa jo silloinkin. Silloin löydettiin ongelmaan jonkinlainen ratkaisu, ja samaa lähdettiin hakemaan nytkin. Ville tuli siinä taas kädestä pitäen näyttämään miten suurta reaktiota saisin Myffiltä pohkeeseen vaatia, ja kyllähän se sitten lähtikin luonnistumaan kun M oli pari kertaa ajettu sisäpohkeella raville saakka. Katjankin paljon jankkaama 'nyrkkisääntö' "jokaista apua pitää seurata jonkinlainen reaktio" on ihan tajuttoman hyvä neuvo, mutta jotenkin se pääsee aina unohtumaan itsekseen puksutellessa. Olen kyllä tämän valmennuksen jälkeen kiinnittänyt erityistä huomiota siihen, että jokainen pohkeen napautus ja kielen naksautus saa Myffissä aikaan jonkinlaisen reaktion, oli se sitten sitä mitä pyysin tai ei, ja onhan se ratsastus taas sen myötä helpottunut. Minusta tuntuu jo, että M kuuntelee pohkeet normaalia paremmin (kunhan se lämpenee tarpeeksi) mutta saa nähdä mitä Ville sanoo sitten seuraavassa valmennuksessa.

Yllättäen (huomatkaa sarkasmi) valmennuksessa ehkä suurimmaksi ongelmaksi muodostui mun kädet. Säädin taas niiden kanssa ihan omiani, ja tein hallaa niin hevosen liikkeelle kuin omalle istunnallenikin yrittämällä korjata käsillä sellaisia asioita, joihin jalka toimisi paljon paremmin. Jossain vaiheessa Ville sitten huutikin mulle että "et sä voi leikkiä siellä jeesusta ja tehdä ihmeitä käsilläs" ja kas kummaa kun siinä taas naksahti aivosolut kohdalleen ja asia lähti korjautumaan. Uskon vahvasti että mulle ei vaan voi opettaa ratsastusta noin niinkuin normaalisti, vaan tuloksia tulisi nopeammin tällaisten mahdollisimman epämääräisten vertauskuvien kautta. Viime vuonnakin ulko-ohja sekä hyvä tempo raviin löytyi kommentin "täähän ois hyvä jos te olisitte veteraaniratsukko"-jälkeen. Tuossa samaisessa postauksessa josta nämäkin esimerkit kävin poimimassa, eli siis vuoden takaisessa Vaurion valmennuspostauksessa, kirjoitinkin jo näin: En tiedä, miksi en aiemmin ole tajunnut tehdä näitä samoja muutoksia omassa ratsastuksessa mitä nyt lauantaina tein, kun yhden tunnin aikana tuli ihan järkyttävä muutos siihen, miten Myfä liikkui ja miten itse vaikutin siihen siellä selässä. Ilmeisesti mulle pitää vaan sanoa asiat mahdollisimman outoja vertauskuvia käyttäen, tai muuten tiedon perille tulemista saadaan odotella puoli vuotta.. Ja tämän asian uudelleenymmärtämiseen meni vuosi. Great.

pahoittelen suuresti mun istuntaa, ymmärrän että se on ihan hakoteillä näissä kuvissa :D huonon istunnan aiheuttava satula (koska satulaa on helppo syyttää) on lähetetty takaisin omistajalleen, ja tällaista istuntaa ei - toivottavasti - tulla enää sitten oman satulan aikaan täällä näkemään - ehkä

Ravissa keskityttiin lähinnä siihen, että saatiin mun kädet kuriin, Myffi kuuntelemaan pohkeet ja voltit rullaamaan kivasti. Mulla on vähän sellainen viha-rakkaussuhde voltteihin, kun ne on ihan äärettömän hyödyllisiä ja hyvä tapa verrytellä ja pehmitellä hevosta, mutta ne on niin pirun rasittavia ratsastaa! Pitää muistaa kääntää sisäpohkeella mutta pitää ulkopohkeella lapa kurissa, kantaa ulkokäsi ja myödätä sisältä kuitenkin siten, ettei hevonen lähde voltilta karkuun niin kuin Myffi aina tekee, ja voltin pitäisi kaiken lisäksi olla vielä sopivan kokoinen ja mahdollisimman pyöreä. Erityisesti vihaan voltteja silloin, kun en voi ennakoida mihin niitä tulee tehdä, vaan mulle vaan ilmoitetaan että "tee voltti nyt". Ja juuri sitähän Ville teki. Ehkä tämä ärsytys voltteja kohtaan johtuu kuitenkin siitä, että yksin mennessä en oikein jaksa ratsastaa niitä kunnolla. Tai viitsi (todennäköisempää). Nyt jouduin kuitenkin preppaamaan itsenikin siihen, että volttikäsky voi tulla ihan millon vaan, ja mun on pidettävä paketti kasassa siten, että päästään nätille, pyöreälle voltille kivasti kuuntelevalla ja etenevällä hevosella heti kun käsky käy. Ja niinhän ne sitten lähti sujumaan kun vähän ratsasti. Kumma juttu, miten voltit sujuu hyvin aina kun menee täysissä varusteissa valmentajan silmän alle niitä treenaamaan, mutta sitten itsekseen ilman satulaa humputellessa ne tuppaa leviämään ja lopulta muuttumaan pääty- tai keskiympyröiksi. Mistäköhän johtuu..

Laukassa meni sitten jo paremmin. Laukka on aina ollut meille helpompaa - ehkä jopa helpointa - jostain tuntemattomasta syystä. Ainahan sitä sanotaan, että hommat vaikeutuu sitä mukaa mitä 'kovempaa' mennään, mutta mun mielestä laukassa työskentely on aina ollut ravityöskentelyä helpompaa. Nytkin M lähti myötäämään edestä tosi hyvin ja meni pitkiä pätkiä ihan älyttömän kivasti! Villekin sanoi, että nyt taisi taas tulla se ahaa-elämys, ja että se mun alkutunnin ennustus viimeisestä vartista verrattuna ensimmäiseen puoleen tuntiin piti paikkansa nytkin aika hyvin. Helppoahan se on ennustaa, kun tuntee oman hevosensa ja näin käy oikeasti joka kerta.

Kotiläksyksi sain opetella ratsastamaan ponin paremmaksi nopeammin. Mikään "ensi kerralla pitää osata"-läksy tuo ei siis ollut, vaan sellainen johon pitää nyt rueta kiinnittämään huomiota ja mitä pitää alkaa työstää, koska olisihan se kiva että poni olisi oikeasti alkuverkkojen jälkeen kivasti avuilla, eikä niin että loppuraveissa alkaa liikkua oikeasti kunnolla. Tätä nopeampaa terävöitymistä haetaan nyt siis lähinnä napakoilla pohjeavuilla, reaktioina jokaiseen annettuun apuun ja tietysti myös sillä omalla huolellisella ratsastuksella. Kuten sanoin, omasta mielestäni ollaan lähdetty jo parempaan suuntaan, enkä rehellisesti sanoen malta odottaa että Myffi hierotaan ensi viikolla ja päästään viimein eroon kaikista selästä kiristävistä jumeista! Sitten kun saadaan vielä oma satula niin nousukausi voi toden teolla alkaa!

sain maanantaina valmennuksessa ihan konkreettisen huomautuksen siitä, mitä käy jos tekee kaiken käsillä. otin opikseni, ja lopetin käsillä säätämisen otin seuraavana päivänä hanskat.