Puoli vuotta sitten

joulukuu 2019

here we go again

postaus kirjoitettu 6.3.2020

"Julkaisin juuri joulukuussa kirjoittamani koostepostauksen - ja samalla blogin - muiden nähtäväksi. Melkein kahden vuoden hiljaisuuden jälkeen blogi on taas julkinen ja avoinna kaikille. Kaikki vanhat tekstit ovat kaikkien nähtävillä. Ei mulla koskaan käynyt mielessäkään poistaa tai piilottaa niitä. Niissä näkyy koko meidän tarina, noin kliseisesti sanottuna. Aloitin tämän blogin yhdeksän päivää sen jälkeen kun Myffi tuli minulle, ja vähän jopa harmittaa että kirjoittaminen jäi sillä arvostan vanhoja postauksiani suuresti. Niistä näkyy niin hyvin meidän molempien kasvu ja kehitys, ja koska olen aina kirjoittanut todella rehellisesti välittyy niistä hyvin juuri ne fiilikset joita olen silloin kirjoitushetkellä tuntenut. Toki kaikki ne ongelmat joista aiemmin olen tänne kirjoittanut tuntuvat nyt todella pieniltä. Tavallaanhan se on ihan luonnollista katsoa taaksepäin asioihin joita on tehnyt, teksteihin joita on kirjoittanut ja tuntea etteivät ne niissä käsitellyt asiat tai niiden tuomat tuntemukset olekaan niin suuria tai vakavia kuin silloin taannoin ajatteli. Näkökulmat ja ajattelutavat muuttuvat sitä myötä kun kasvaa, ja minähän olin paria viikkoa vajaa kuusitoista kun blogin aloitin. Nyt olen kaksikymmentä, ensi kesänä kaksikymmentäyksi. Hullua. 

Mutta niin. Vaikka tämä postaus ei varmaan hirveästi ketään kiinnostakaan sillä monet edellisen  postauksen lukeneet tulivat varmaan suoraan Instagramistani jonne olen koko talven meidän menoa päivitellyt, halusin silti tehdä toisen koostepostauksen kaikesta mitä tässä välissä on tapahtunut. Siitä hetkestä johon edellisen postauksen lopetin tähän kirjoitushetkeen. Sillä paljon on tapahtunut. Vuoristorata on jatkunut, ja kyydissä ollaan edelleen. Pidemmittä puheitta vaikka moni varmasti jo suurinpiirtein tietääkin mitä tuleman pitää, tässä kertaus kaikesta mitä olemme kokeneet joulukuun 2019 jälkeen. 

joulukuu 2019

Viime postauksen lopussa olimme vasta lähdössä klinikalle kontrolliin. Matkaan päästiin joulukuun 16 ja kieltämättä jännitin tätä kertaa enemmän kuin edellistä. Olin paria viikkoa aiemmin, juuri edellisen postauksen kirjoituksen aikaan, saanut itseni vakuuttumaan siitä ettei tällä seikkailulla tule olemaan onnellista loppua. Myffin kuntoutus ei mennyt hyvin, sillä konkreettista edistystä ei tuntunut tapahtuvan. Silloin perehdyin ensimmäistä kertaa tarkemmin hevosen lopettamiseen. Googlailin ihmisten kokemuksia, mutta koin siitä syvää syyllisyyttä. Tuntui että olin luovuttamassa. En uskaltanut puhua asiasta kenellekään, sillä tellonym-kommentoijat ovat tunnetusti suurennuslasin kanssa etsineet tekemisistäni valitettavaa ja aina parin viikon välein sain lukea kuinka kuntoutin hevostani väärin vaikka seurasin vain eläinlääkärin ohjeita, tai kuinka olin ilkeä hevoselleni korottaessani ääntäni saadakseni sen tekemään jumppatehtävän kunnolla sen sijaan että se pysähtyisi kesken kaiken kun homma kävi hankalaksi. Koska tiedän itse miten hevoseni toimii, mitkä asiat ovat sille ok ja mitkä eivät ja miten sen kanssa kannattaa ja ei kannata toimia, en ole koskaan liiemmin välittänyt kommentoijista sillä tiedän ettei heillä ole samanlaista tietoa tilanteesta kuin minulla. He eivät myöskään koskaan vastanneet jatkokysymyksiini, joten epäilen että kommentit lähetettiin vain siksi kun kirjoittajalla sattui olemaan tylsää. Tiesin kuitenkin olevani sellaisessa mielentilassa etten yksinkertaisesti sietäisi syytöksiä siitä että luovutan hevoseni kuntoutuksen suhteen aivan liian aikaisin, enkä halunnut rueta väittelemään anonyymien kanssa aiheesta joka on muutenkin todella raskas ja vaikea käsitellä. Mutta tuolloin mielessäni kävi jo ajatus että jos Myffin loppu koittaisi niin pian, haluaisin sen tapahtuvan joulukuun yhdeksäs päivä. Silloin meillä olisi yhteistä matkaa takana päivälleen neljä ja puoli vuotta. 

Mutta klinikalle mentiin. En ollut valmis luovuttamaan hevoseni suhteen ilman toista eläinlääkärin konsultaatiota, vaikka heikkoina hetkinä valvoinkin yöt itkien väsymystä, turhautumista ja pelkoa tulevasta. Klinikalla näytin eläinlääkärille paljon videoita siitä miten M oli kuntoutusjakson aikana liikkunut, kerroin kaiken mahdollisen mikä mieleen tuli (kirjoitin näistä puhelimeen jopa listaa) ja näytin vielä liikettä selästä. Ensimmäisellä klinikkakäynnillä M liikkui esittäessä hyvin, mikä ei ollut toivottavaa sillä eläinlääkäri ei päässyt näkemään ongelmia joista olin kertonut. Tällä kertaa M kuitenkin näytti miten epämukavaa liikkuminen - ja etenkin laukkaaminen - ratsastaja selässä sille oli, ja näin ollen eläinlääkäri sai paremman käsityksen siitä millaisten pulmien kanssa olimme kuntoutusjakson aikana painineet. Myffin taivutuskokeet näyttivät myös eri tulosta kuin edeltävällä kerralla, sillä vasemman takasen alanivelet reagoivat voimakkaammin todennäköisesti lisääntyneen liinassa (eli ympyrällä) liikkumisen johdosta. Ensimmäisellä kerralla tulos oli 0,5/5 eli hyvin lievä reaktio, mutta toisella se oli muuttunut jo 2/5. Selvästi liinassa kuntouttaminen ei siis tehnyt Myffille hyvää, vaikka se venyttikin sen ansiosta päätään paremmin alas. Ei hyvää ilman pahaa.

Yllä olevat screenshotit kertovat tarkemmin mitä tutkimuksia Myffille tehtiin ja mitä sieltä löytyi. SI-nivelet ultrattiin ja piikitettiin, ja kotiin lähdettiin toivoen että tämä auttaa. Eläinlääkäri tarjosi vaihtoehtoa pitää Myffi klinikalla yön yli paastoamassa jotta seuraavana aamuna se voitaisi tutkia vatsahaavan varalta, mutta tuo tuntui itselleni niin epätodennäköiseltä vaihtoehdolta että päätin jättää sen tekemättä. Ainahan sitä voi lähteä takaisin jos alkaa kaduttaa, ja kivempi olisi Myffillekin paastota kotona. Aloitettiin jälleen kävelytysjakso, tosin tällä kertaa vain viikon mittainen. Se ei tuntunut miltään aiempaan verraten, ja joulun jälkeen päästiin jälleen liikkumaan. Ensimmäisen liikutuksin päätin hoitaa liinassa, ja Myffissä näkyi aivan jumalattoman suuri ero viikon takaiseen. Se liikkui ihan erilaisella energialla ja sen askeleet näyttivät paljon paremmilta. Se liikkui oikeasti itse eteen, venytti askelta ja nosti laukat sillä sekunnilla kun sitä pyysin. Ymmärrettävästi olin aika iloinen, ja lähdin positiivisin vaikka tietysti silti myös jännittynein fiiliksin seuraavana päivänä ratsaille.

Alku näytti huonolta, kun M jatkoi temppuiluaan pukittaen ja potkien seiniä. Mutta hetken päästä helpotti, ja sitten menikin jo ihan hyvin. Pääsin ravaamaan useamman kierroksen putkeen (jee) ja laukatkin nousi, huonosti mutta nousi kuitenkin. Kun vertaa edelliseen laukannostoyritykseen jolloin reaktio oli täysstoppi ja suuttunutta puuskuttamista tuntui pää pilvissä ja selkä alhaalla hädin tuskin eteenpäin vievä kirahvilaukka aivan lottovoitolta. Pienet on mun ilot olleet tässä talven aikana.

Seuraavana päivänä lähdettiin käyntimaastoon ja voi kun se tekikin molempien mielille hyvää! Oltiin koko kuntoutusjakso pyöritty maneesissa, joten oli erittäin tervetullutta vaihtelua lähteä neljän seinän sisältä talviseen metsään seikkailemaan! Otettiin yksi ravipätkä ja Myffi liikkui innoissaan eteen, ja vaikkei se tietysti liikkunut pyöreänä tai minkäänlaisessa muodossa oli liikkuminen siitä silti mukavaa eikä edellispäivän ratsastus tuntunut sitä haittaavan. Takaisinpäin tullessa yhdessä ylämäessä Myffi karkasi laukalle, ja vaikka se olikin tavallaan luvatonta olin silti onneni kukkuloilla sillä se oli itse halunnut laukata, ja laukka tuntui hyvältä. Tuona päivänä aloin taas oikeasti uskoa että kyllä tämä tästä.

tyytyväinen poni maastoreissun jälkeen ♥

...

Näin pitkälle pääsin kun maaliskuussa aloin kirjoittamaan jatkoa Myffin sairastelutarinalle. Tämän pidemmälle en jaksanut kirjoittaa, ja nyt puoli vuotta myöhemmin (1.9.2020) olen taas täällä. Tulin vain lukemaan vanhoja postauksia ja muistelemaan menneitä, mutta sitten keksin tarkistaa luonnoskansion ja sieltähän löytyi taas aarteita - eli tämä postauksen alku. Olen iloinen että jaksoin keväällä kirjoittaa hieman lisää, sillä kaiken koetun jälkeen on mielenkiintoista lukea vanhoja Instagram-päivityksiä joissa on avoimesti jakanut fiiliksiä kuntoutuskoettelemuksen varrelta. Tänne saa kuitenkin kirjoitella asioista pidemmin ilman merkkirajoituksia, joten pääsen syventymään omiin fiiliksiini paremmin. 

Julkaisen tämän tekstin nyt tällaisena kuin se on, ja palaan myöhemmin jakamaan kuulumiset tältä vuodelta. Niitä on paljon, sillä tämä postaus ei kata vielä mitään tämän vuoden puolella tapahtuneita käänteitä tässä seikkailussa. Pian on siis luvassa reilun 8kk edestä kuulumisia, kunhan vaan jaksan ne postaukseksi koota. Aion kyllä, ehdottomasti. Ehkä jo huomenna, tai kenties ensi kuussa. Kuitenkin vielä tämän vuoden puolella. Toivottavasti.

Instagramista löytää tietenkin ajankohtaisia kuulumisia @pronssijouhi ♥