Ahaa-elämyksiä kouluvalmennuksessa
kuvituskuvina julkaisematta jääneitä tarhakuvia vanhalta tallilta
Nyt tulee monta valmennuspostausta peräkkäin, mutta ei se mitään! Maanantaina oltiin taas kouluvalkussa, ja nyt mentiin niin että Katja kävi alkuun selässä ja ns. "pehmitti" Myffin mulle valmiiksi. Katja kävi kaikki askellajit läpi ja teki vähän siirtymiä, joista otettiinkin sitten tunnille aihe kun M oli niissä hieman hidas. Muuten M oli kuitenkin paljon reippaampi kuin perjantaina, että en sitten tiedä mikä väsypäivä sillä silloin oli :D
Kun menin itse kyytiin, jäin suoraan ympyrälle ja alettiin työstää pohkeita paremmin läpi. Tehtävänä oli pienentää ja suurentaa ympyrää pohjeavuilla, eli ihan tuttua puuhaa. M suurensi ihan kivasti, mutta pienentäminen olikin sitten hieman haastavampaa kun itse piti olla niin tarkkana että saan ulkopohkeen tarpeeksi napakasti läpi. Tässä ei kuitenkaan ollut mitään suurempia ongelmia, joten lisättiin mukaan käyntisiirtymät jotka tehtiin aina ympyrää pienentäessä. M teki tosi hyvät ja pehmeät siirtymät kun vaan muistin valmistella ne huolella, mutta se ei oikein malttanut kävellä vaan olisi halunnut lähteä heti uudestaan ravaamaan. Hyvä vaan että on innoissaan, mutta kyllä silti pitää malttaa odottaa niitä apuja.
Lisättiin joukkoon vähän lisää siirtymiä eri askellajien välille, jotta saatiin hommaan vähän lisää haastetta. Tehtävänä oli siis nostaa käynnistä laukka, tehdä laukasta pehmeä siirtymä raviin, ravista pehmeä siirtymä käyntiin ja käynnistä taas huolellinen laukannosto ja niin edelleen. M nosti laukat tosi hyvin, ja Katja sanoikin että laukat nousee mun kanssa paremmin kuin silloin kun hän on ratsastamassa, kun M on selvästi tottunut mun tyyliin nostaa laukka. En tiedä teenkö sen sitten jotenkin väärin, omasta mielestäni en kun ihan sisäpohkeella vaan vähän pyydän ja tarvittaessa tuen ulkopohkeella niinkuin mulle silloin aikoinaan opetettiin, mutta väliäkö tuolla, pääasia kun nousee! Ravisiirtymät oli tosi hyviä, ja samoin käyntisiirtymät. Lisättiin hommaan vielä vähän haastetta kun alettiin vaatia peräänantoa, ja siinä vaiheessa meinasi kyllä levitä homma käsiin. Olin siellä vähän sormi suussa niiden ohjien kanssa kun en ihan tiennyt miten sitä pitäisi Myffiltä pyytää, ja Katja yritti parhaansa mukaan selittää varmaan viidellä eri tavalla että miten se pitäisi tehdä. Lopputuloksena oli kivaa laukkaa suoralla hevosella, joka ei kyllä mennyt peräänantoon vaikka kuinka pyysin.. :D
Viimeisenä tehtävänä otettiin vastalaukkaa ja laukkavoltteja pienellä koulukentällä. Pitkille sivuille tuli siis ratsastaa vastalaukkaa, ja päätyihin laukkavoltit myötälaukassa. Vaihto tapahtui kulmassa ravin kautta, ja ajattelin jo ettei tuosta hommasta tule yhtään mitään kun M alkaa kuitenkin touhottaa omiaan kun se innostuu laukkaamisesta hieman isommassa tilassa. Päinvastoin, M oli todella kuuliainen, rauhallinen ja vastaanottava, ja se tuntui odottavan seuraavaa tehtävää ihan innoissaan. Vastalaukat nousi ongelmitta joka kerta, eikä laukka rikkoutunut yhdelläkään voltilla. Olin jo tässä vaiheessa kauhean ylpeä Myffistä, mutta enpä siinä vaiheessa vielä tiennyt että sille ylpeydelle tulee vielä vähän lisää aihetta..
Loppuun otettiin vielä vähän myötälaukkaa ympyrällä. Katja antoi nyt tosi vapaat ohjeet, sanoi vaan että laukkaa hetki ihan rauhallista laukkaa ja kokeile vähän niillä käsillä että mitä tapahtuu jos nostat niitä vähän ylös, lyhennät tai pidennät toista ohjaa ym. Kokeilin sitten viedä ulkokättä hieman ulos, ja siinä vaiheessa alkoi tapahtua. M alkoi painaa päätä alemmas, ja olin ihan äimän käkenä että mitäs ihmettä mä juuri tein. Vein ulkokättä vielä vähän enemmän ulos, ja niin se pää vaan painui alemmas ja alemmas, ja siinä samalla niska pyöristyi ja selkä nousi ylös. En valehtele kun sanon että hymyilin isommin kuin pitkään aikaan kun Katja sanoi että siinä se nyt on, se peräänanto mitä tässä on yritetty koko tunti hakea. Ei tietenkään ihan täydellisenä vielä, mutta kuitenkin. Fiilistelin sitä sitten molempiin suuntiin niin laukassa kuin ravissakin, ja ai että se fiilis oli niin upea kun neidin askeleet muuttui ihan erilaisiksi, paljon helpommiksi istua ja jotenkin vaan niin kauhean paljon mukavammiksi. Lopeteltiin sitten tuohon hyvään fiilikseen, ja sovittiin että jatketaan tästä samalla systeemillä nyt perjantaina.
Tunnin jälkeen oli vähän tyhmä olo. Miten ihmeessä voi olla, että tuollaisen yksinkertaisen asian ymmärtäminen vei kokonaisen vuoden? Olin kuitenkin ihan äärettömän iloinen, ja olen yhä edelleen. Tuo pieni onnistuminen oli varmasti suurin ahaa-elämys mitä olen koskaan ratsastuksessa kokenut, ja hehkutinkin sitä sitten vähän kaikille. Mutta hei, se fiilis oli vaan niin mahtava! Pitkään olen jo katsellut Katjaa ja Myffiä läpiratsastuspäivinä ja miettinyt että mitä ihmettä mä oikein teen siellä selässä kun se ei ikinä liiku mun kanssa noin, ja nyt se sitten viimein onnistui eikä se edes ollut niin kauhean vaikeaa kun sen monimutkaisen palapelin pienen, puuttuvan palan viimein löysi.
En oikeasti malttanut odottaa seuraavaa ratsastusta, ja eilen meninkin lähes suoraan koulusta Hankkijan kautta tallille ja lähdettiin kokeilemaan tätä samaa hommaa uudestaan. Mua vähän pelotti että entäs jos se ei nyt onnistu kun ei ole Katjaa apuna, mutta päätin kuitenkin yrittää. Verkkasin ihan normaalisti enkä vielä siinä vaiheessa vaatinut Myffiltä mitään ihmeitä, vaan annoin sen ravata melko pitkänä, otin muutamia käyntisiirtymiä ja tein laukassa vähän lisäyksiä pitkille sivuilla jotta M saa vähän ylimääräistä virtaa pois ja keskittyy sitten kunnolla kun alan sitä peräänantoa pyytämään. Välikäyntien jälkeen kokeiltiin ensin käynnissä, ja se ei oikein ottanut onnistuakseen. Vasempaan kierrokseen tuli ihan hyviä pätkiä, mutta oikealle ei ollut oikein minkäänlaista eroa edelliseen. Siirryin sitten raviin, ja kappas vaan, sieltä se pää alkoi taas laskeutua kun keskityin tekemään kaiken juuri niinkuin edellispäivän valmennuksessa ja annoin Myffille tarpeeksi tilaa tehdä sitä mitä siltä vaadin. Pikku hiljaa päästiin lähes siihen samaan pisteeseen kuin valmennuksessa, ja lopetin taas hyvissä ajoin ennen kuin homma ehti mennä plörinäksi ettei jää paha maku suuhun. Oli kyllä helpotus huomata että se homma onnistuu myös ilman valmentajaa, sillä se tarkoittaa että nyt ollaan ihan oikeasti opittu jotain! ♥
Kun menin itse kyytiin, jäin suoraan ympyrälle ja alettiin työstää pohkeita paremmin läpi. Tehtävänä oli pienentää ja suurentaa ympyrää pohjeavuilla, eli ihan tuttua puuhaa. M suurensi ihan kivasti, mutta pienentäminen olikin sitten hieman haastavampaa kun itse piti olla niin tarkkana että saan ulkopohkeen tarpeeksi napakasti läpi. Tässä ei kuitenkaan ollut mitään suurempia ongelmia, joten lisättiin mukaan käyntisiirtymät jotka tehtiin aina ympyrää pienentäessä. M teki tosi hyvät ja pehmeät siirtymät kun vaan muistin valmistella ne huolella, mutta se ei oikein malttanut kävellä vaan olisi halunnut lähteä heti uudestaan ravaamaan. Hyvä vaan että on innoissaan, mutta kyllä silti pitää malttaa odottaa niitä apuja.
Lisättiin joukkoon vähän lisää siirtymiä eri askellajien välille, jotta saatiin hommaan vähän lisää haastetta. Tehtävänä oli siis nostaa käynnistä laukka, tehdä laukasta pehmeä siirtymä raviin, ravista pehmeä siirtymä käyntiin ja käynnistä taas huolellinen laukannosto ja niin edelleen. M nosti laukat tosi hyvin, ja Katja sanoikin että laukat nousee mun kanssa paremmin kuin silloin kun hän on ratsastamassa, kun M on selvästi tottunut mun tyyliin nostaa laukka. En tiedä teenkö sen sitten jotenkin väärin, omasta mielestäni en kun ihan sisäpohkeella vaan vähän pyydän ja tarvittaessa tuen ulkopohkeella niinkuin mulle silloin aikoinaan opetettiin, mutta väliäkö tuolla, pääasia kun nousee! Ravisiirtymät oli tosi hyviä, ja samoin käyntisiirtymät. Lisättiin hommaan vielä vähän haastetta kun alettiin vaatia peräänantoa, ja siinä vaiheessa meinasi kyllä levitä homma käsiin. Olin siellä vähän sormi suussa niiden ohjien kanssa kun en ihan tiennyt miten sitä pitäisi Myffiltä pyytää, ja Katja yritti parhaansa mukaan selittää varmaan viidellä eri tavalla että miten se pitäisi tehdä. Lopputuloksena oli kivaa laukkaa suoralla hevosella, joka ei kyllä mennyt peräänantoon vaikka kuinka pyysin.. :D
Viimeisenä tehtävänä otettiin vastalaukkaa ja laukkavoltteja pienellä koulukentällä. Pitkille sivuille tuli siis ratsastaa vastalaukkaa, ja päätyihin laukkavoltit myötälaukassa. Vaihto tapahtui kulmassa ravin kautta, ja ajattelin jo ettei tuosta hommasta tule yhtään mitään kun M alkaa kuitenkin touhottaa omiaan kun se innostuu laukkaamisesta hieman isommassa tilassa. Päinvastoin, M oli todella kuuliainen, rauhallinen ja vastaanottava, ja se tuntui odottavan seuraavaa tehtävää ihan innoissaan. Vastalaukat nousi ongelmitta joka kerta, eikä laukka rikkoutunut yhdelläkään voltilla. Olin jo tässä vaiheessa kauhean ylpeä Myffistä, mutta enpä siinä vaiheessa vielä tiennyt että sille ylpeydelle tulee vielä vähän lisää aihetta..
Loppuun otettiin vielä vähän myötälaukkaa ympyrällä. Katja antoi nyt tosi vapaat ohjeet, sanoi vaan että laukkaa hetki ihan rauhallista laukkaa ja kokeile vähän niillä käsillä että mitä tapahtuu jos nostat niitä vähän ylös, lyhennät tai pidennät toista ohjaa ym. Kokeilin sitten viedä ulkokättä hieman ulos, ja siinä vaiheessa alkoi tapahtua. M alkoi painaa päätä alemmas, ja olin ihan äimän käkenä että mitäs ihmettä mä juuri tein. Vein ulkokättä vielä vähän enemmän ulos, ja niin se pää vaan painui alemmas ja alemmas, ja siinä samalla niska pyöristyi ja selkä nousi ylös. En valehtele kun sanon että hymyilin isommin kuin pitkään aikaan kun Katja sanoi että siinä se nyt on, se peräänanto mitä tässä on yritetty koko tunti hakea. Ei tietenkään ihan täydellisenä vielä, mutta kuitenkin. Fiilistelin sitä sitten molempiin suuntiin niin laukassa kuin ravissakin, ja ai että se fiilis oli niin upea kun neidin askeleet muuttui ihan erilaisiksi, paljon helpommiksi istua ja jotenkin vaan niin kauhean paljon mukavammiksi. Lopeteltiin sitten tuohon hyvään fiilikseen, ja sovittiin että jatketaan tästä samalla systeemillä nyt perjantaina.
Tunnin jälkeen oli vähän tyhmä olo. Miten ihmeessä voi olla, että tuollaisen yksinkertaisen asian ymmärtäminen vei kokonaisen vuoden? Olin kuitenkin ihan äärettömän iloinen, ja olen yhä edelleen. Tuo pieni onnistuminen oli varmasti suurin ahaa-elämys mitä olen koskaan ratsastuksessa kokenut, ja hehkutinkin sitä sitten vähän kaikille. Mutta hei, se fiilis oli vaan niin mahtava! Pitkään olen jo katsellut Katjaa ja Myffiä läpiratsastuspäivinä ja miettinyt että mitä ihmettä mä oikein teen siellä selässä kun se ei ikinä liiku mun kanssa noin, ja nyt se sitten viimein onnistui eikä se edes ollut niin kauhean vaikeaa kun sen monimutkaisen palapelin pienen, puuttuvan palan viimein löysi.
En oikeasti malttanut odottaa seuraavaa ratsastusta, ja eilen meninkin lähes suoraan koulusta Hankkijan kautta tallille ja lähdettiin kokeilemaan tätä samaa hommaa uudestaan. Mua vähän pelotti että entäs jos se ei nyt onnistu kun ei ole Katjaa apuna, mutta päätin kuitenkin yrittää. Verkkasin ihan normaalisti enkä vielä siinä vaiheessa vaatinut Myffiltä mitään ihmeitä, vaan annoin sen ravata melko pitkänä, otin muutamia käyntisiirtymiä ja tein laukassa vähän lisäyksiä pitkille sivuilla jotta M saa vähän ylimääräistä virtaa pois ja keskittyy sitten kunnolla kun alan sitä peräänantoa pyytämään. Välikäyntien jälkeen kokeiltiin ensin käynnissä, ja se ei oikein ottanut onnistuakseen. Vasempaan kierrokseen tuli ihan hyviä pätkiä, mutta oikealle ei ollut oikein minkäänlaista eroa edelliseen. Siirryin sitten raviin, ja kappas vaan, sieltä se pää alkoi taas laskeutua kun keskityin tekemään kaiken juuri niinkuin edellispäivän valmennuksessa ja annoin Myffille tarpeeksi tilaa tehdä sitä mitä siltä vaadin. Pikku hiljaa päästiin lähes siihen samaan pisteeseen kuin valmennuksessa, ja lopetin taas hyvissä ajoin ennen kuin homma ehti mennä plörinäksi ettei jää paha maku suuhun. Oli kyllä helpotus huomata että se homma onnistuu myös ilman valmentajaa, sillä se tarkoittaa että nyt ollaan ihan oikeasti opittu jotain! ♥
♥
Tiedän ettei tätä mun hehkutusta välttämättä ihan ymmärrä kun nyt ei ole kuvamateriaalia tuosta valmennuksesta, mutta yritän hankkia sitä mahdollisimman pian. Nyt mulla alkaa tosiaan koeviikko, joten se hieman vaikeuttaa niin kuvaajien saamista kuin postausten kirjoittamistakin. Viikonlopulle on kuitenkin suunniteltu jonkinnäköisiä kuvauskuvioita, joten hyvällä tuurilla ensi viikon alussa pääsette tekin näkemään mistä mä oikein hehkutan. Mun ratsastus ei välttämättä näytä ihan niin siistiltä kun sitä peräänantoa haetaan koska joudun pitämään ulkokättä lähes suorana sivulla jotta M saa siitä tarvitsemansa tuen ja ymmärtää mitä siltä pyydän, mutta eipä se haittaa. Pääasia että heppa kulkee oikein, sitä mun istuntaa ruetaan korjailemaan sitten kun tuo peräänanto on Myffille jo ihan tuttua kauraa.
Mikä oli teidän viimeisin ahaa-elämyksenne ratsastuksessa?
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommenteista! :)