Jännitystä lauantai-iltaan

kuvat (c) Suvi Nieminen / suvin.net

Eilen meidän oli tarkoitus mennä estevalmennukseen treenaamaan erikoisesteitä. Valmennuksen oli määrä alkaa jo yhdeksältä aamulla, joka olisi tiennyt erittäin aikaista herätystä kun ennen kahdeksaa olisi pitänyt jo olla tallilla rakentelemassa esteitä. Myffi onnistui kuitenkin toistamaan edellisviikon temppunsa ja saamaan itsensä sellaiseen kuntoon ettei valmennukseen meno ollutkaan mahdollista. Tällä kertaa ongelma oli kuitenkin jossain muualla kuin jalassa. Missä? Siitä ei ole vielä varmaa tietoa, mutta vahvoja epäilyksiä on senkin edestä. 

Kaikki alkoi oletettavasti lauantaiaamuna. Tultiin Julskun kanssa tallille noin puoli kaksi, ja siinä karsinaa siivotessa huomasin ettei M ollut syönyt aamuruokiaan. Heinääkin oli karsinassa yön jäljiltä ihan kiitettävästi, enemmän kuin yleensä. Vähän ihmettelin tuota ruokien jättämistä kun M yleensä imuroi heti kaikki väkkärit naamaan, mutta toisaalta tämä ei ollut ensimmäinen kerta kun se on jättänyt ruokaa kuppiin. Aina aiemmin heinä on kuitenkin maistunut ja aamuruuat on syöty heti kun päivällä on tultu takaisin karsinaan, joten ajattelin tämän olevan tilanne tälläkin kertaa.

Tarhassa M ei ollutkaan heinäkasalla, vaan sen sijaan juoksi hieman levottomana suoraan portille. Se tuijotteli hieman tallitien päässä olevia, maastosta tulevia heppoja, ja portin auetessa se ryntäsi suoraan ohi ja puuskutti raskaasti. Pidin sinä pienen kurinpalautuksen ennen kuin lähdettiin kävelemään talliin, kun M vaikutti juuri siltä että se lähtee käsistä hetkenä minä hyvänsä. Sillä oli takana kaksi vapaata, joten energia selittyy sillä. Tuo säikkyys ei kuitenkaan selity oikein millään, kun yleensä M on vapaidenkin jälkeen tosi nöyrä ja kuuliainen, eikä se todellakaan rynni päin.

Tallissa M oli ihan outo. Se otti heti nokkiinsa jos komensin sitä pysymään karsinassa, ja kerran se oli ihan tosissaan lähdössä ovesta ulos. Kun ärähdin sille se painui karsinan perimmäiseen nurkkaan vaikken ollut todellakaan edes koskenut siihen. M yritti koko ajan ovesta ulos eikä olisi millään malttanut pysyä paikallaan, mutta saatiin kuitenkin kamat ihan hyvin päälle. Maneesiin mennessä se oli ihan outo, steppaili vaan paikallaan eikä olisi malttanut seistä. Selkään päästyäni se tarjosi pohkeenväistöä ja kulki ihan vinossa, mutta rauhoittui sitten pikku hiljaa kun päästiin töiden makuun. Virtaa sillä riitti kuitenkin ihan älyttömästi, joten laukkailin muutamat kerrat maneesia ympäri kevyessä istunnassa jotta sain siltä vähän virtaa pois. Sellaisissa touhotusmerkeissä meni koko ratsastus, mikä nyt ei sinällään ole kahden vapaan jälkeen kovin outoa.

Tallissa outoudet kuitenkin jatkuivat; M oli jo rauhallisempi, mutta sille ei maistunut hevosnamit ollenkaan. Heinäkään ei houkutellut, vaan M vaan seisoi ja tuijotti seinää ihan apaattisena. Sanoin jo Julskulle että nyt on varmaan joku vialla kun ei herkut maistu, mutta en ajatellut sitä vielä siinä vaiheessa niin vakavasti. Jätin Myffin talliin ja toin sille vähän uutta heinää, ja ajattelin että ehkä se nyt ajan myötä rupeaa viimeistään tylsyyteen syömään.

Illalla kahdeksan aikaan mulle tuli soitto tallilta. Iltatallin tekijä soitti ilmoittaakseen ettei M syö iltaruokaa ja silloin viiden aikaan sille jätetyt heinät oli vielä karsinassa koskemattomina. Tässä vaiheessa aloin itse jo huolestua, mutta kuulemma suolistoäänet kuului ihan hyvin eli ähkystä nyt tuskin oli kyse. Iltatallin tekijä laittoi Myffille ruuan sekaan melassivettä jotta se voi juoda ruokansa ja saada sitä kautta vähän ravintoa, ja me sitten lähdettiin vielä puoli yhdeksän aikaan tallille tsekkaamaan tilanne. Laitoin vielä valmentajalle viestiä ja selitin tilanteen, kysyen vaikuttaako tämä jotenkin seuraavan aamun valmennukseen. Valkku epäili kaasuähkyä tai nieluun tökännyttä ja tulehduksen aiheuttanutta heinänkortta, sillä oireet tulivat aika nopeasti ollakseen pelkkiä hammaspiikkejä. Siinä sitten tallimatkalla googlailin kaasuähkyn oireita ja mietin, oliko M käyttäytynyt aiemmin jotenkin niiden mukaisesti. Ei kyllä mun mielestä ollut.

Tallilla ei ollut enää ketään muita, kaikki valot oli kiinni ja hepat oli asettuneet yöpuulle. M oli karsinassaan jo vähän pirteämmän näköisenä, ja mutusteli heinää vähän vaivalloisen oloisesti. Melassivesiruokavellimössömikälie ei ollut kelvannut, joten hain ruokasankosta kauhan jonka avulla annoin sille pieniä annoksia vellistä. M innostuikin siinä sitten juomaan vähän velliä ihan kupistakin, mutta palasi parin kulauksen jälkeen taas heinien pariin pureskellen jokaista tuppoa pitkään, hartaasti ja vähän vaivalloisesti. Hevosnamit kelpasi, mutta ne putosi suusta lähes heti. Tästä päätellen kovien pellettien pureskelu ei tuntunut Myffistä kovin kivalta oletettavasti takahampaissa olevien hammaspiikkien takia. Heinänsyönti näytti niin vaivalloiselta, että ilmeisesti M söi sitä vain siksi kun sillä oli ihan huutava nälkä ja se muuttuu tietysti pitkän jauhannan seurauksena hieman pehmeämmäksi. Koviin pelletteihin hampaat eivät kuitenkaan pystyneet.

Tarkistin Myffin kyljet ja jalat mahdollisten uusien hokinpolkemien ja turvotuksen varalta, ja jätin sen sitten rauhassa syömään. Peruutin suosiolla aamun valmennuksen ja rupesin pohtimaan sopivaa aikaa raspaukselle. Varasin meille klinikka-ajan keskiviikolle 15.2, ja silloin oli alkuperäisen suunnitelman mukaan tarkoitus sekä kuvauttaa kaularanka että katsoa suu mahdollisten piikkien varalta. Nyt näyttää kuitenkin siltä että raspausta pitää aikaistaa jo tälle viikolle, sillä jos vastaavanlainen syömättömyys jatkuu alkaa ähkyriski pikku hiljaa kasvaa..

Eilen aamulla mentiin sitten jo puoli yhdeksän aikaan tallille. M oli yhä karsinassaan ja oli saanut syötyä kaikki heinät ja vellit, ja ilmeisesti eilisaamun ruuatkin oli mennyt alas ihan hyvin. Otin sen hetkeksi liinaan ja juoksutin sitä maneesissa niin liinassa kuin irtikin, eikä edellispäivän apaattisuudesta ollut taas jälkeäkään kun se paineli menemään niin kovaa kun jaloista vaan lähti. Treenattiin vielä lastausta joku kymmenen minuuttia, ja saatiin Myffi parin vastustelun jälkeen kolmesti lähes suorilla koppiin. Siinäkin se vaikutti ihan tyytyväiseltä eikä yhtään kipeältä, joten kävin tallissa heittämässä sille loimen päälle ja vein sen tarhaan. Siellä se käveli suoraan heinäkasalle, joten ilmeisesti tuo mysteerinen suukipu oli hellittänyt yön mittaan.

Myffihän oireili suustaan jonkin verran jo tammikuun alussa, kun se jätti parina päivänä heinät koskematta. Tilanne kuitenkin normalisoitui parissa päivässä, ja sen jälkeen mahdollisten piikkien olemassaolo ei ole ilmennyt muuten kuin satunnaisena päänviskelynä. Myffi on aiemmin raspattu vuoden välein, joten siksi en kaavaillut tuon tammikuun episodin jälkeenkään raspausta yhtään aiemmaksi. Valkku suositteli jo lauantai-iltana päivystävälle soittoa, mutta koska M nyt söi ihan hyvin ja piristyi ajan myötä, päätin odottaa viikonlopun yli ja soittaa sitten eläinlääkäriä paikalle. Tilanne ei kuitenkaan ollut niin akuutti että päivystävää olisi välttämättä tarvittu. Toivottavasti saadaan nyt nopeasti joku raspaamaan, jotta sitten päästäisiin taas hyvin treenin makuun. Hirveästi en viitsi nyt ratsastaa, kun kuolaimet voi kuitenkin tuntua tosi ikävältä siellä suussa hammaspiikkien kanssa..

Onko teillä ollut vastaavanlaisia kokemuksia?