"Miten hengenvaarallinen tehtävä pitää keksiä, että opit nostamaan katseen sieltä niskasta?"

kuvat (c) Suvi Nieminen

Käväistiin Myffin kanssa perjantai-iltana kouluvalmennuksessa, joka meni vähän tavallista mielenkiintoisemmin. Olin itse ihan hukassa, ja mulla oli muutenkin perjantaina jotenkin tosi hidas päivä. Mikään ei oikein tahtonut jäädä mieleen eikä keskittyminen riittänyt mihinkään, etenkään koulussa. Perjantai oli siis kaikin puolin mahtava päivä kouluvalmennukselle, jossa kuskin keskittymisen pitäisi olla 110% hyvän lopputuloksen saavuttamiseksi tällaisen mitensattuu-viikon jälkeen.

Alkuverkat meni ihan jees, mutta M tuntui todella jäykältä, etenkin laukassa. Edellisestä hieronnasta on päässyt vierähtämään tosi paljon aikaa, mutta toukokuussa Myffi pääsee taas käsiteltäväksi niin saadaan taas jumit auki. Parempi se on kuitenkin ollut, eikä sen ristiselkä ole enää läheskään yhtä pahasti jumissa kuin aiemmin. Puhuttiinkin juuri valmentajan kanssa siitä, että se viime kesän satulanvaihto varmasti vei aikansa vaikutustensa kanssa, ja vasta nyt sitä eroa alkaa oikeasti huomata, kun oikein päin kulkemisesta on tullut Myffille satunnaisten hetkien sijaan jokapäiväistä ja pitkäaikaista puuhaa. Jos asiat menee suunnitellusti, päästään kohta taas sovittelemaan uusia penkkejä, sillä koulusatula on yhä haaveissa ja sen hankkimisen varalle olen jo tehnyt suunnitelman jos toisenkin.. ;)

Alkuverkkojen jälkeen ruettiin tulemaan nelikaarista kiemurauraa maneesin poikki. Tehtiin taas voltit jokaiseen kaarteeseen, ja ai että kun oli taas vaikeaa muistaa se saamarin ulkokäsi! Kyllä se siellä jotain yritti tehdä, mutta kolme sekuntia huomautuksen jälkeen se valahti alas ja sen korkeudesta sai huomauttaa uudestaan. Volteilla olisin niin kovasti tahtonut jäädä sisäohjaan roikkumaan, ja kävin mielessäni kamppailua mielen ja käden välillä. kun mieli sanoo että älä hitto vie vedä siitä ohjasta mutta käsi ei vaan kuuntele. Hyviä pätkiä tuli aina silloin, kun katsoin eteen ja oikeasti ratsastin, mutta seuraavassa kaarteessa se niska vei taas voiton ja löysin itseni tuijottelemasta Myffin epätasaiseksi leikkaamaani harjaa menosuunnan sijaan.

Laukassa sain Myffin pehmeämmäksi oikeassa kuin vasemmassa suunnassa, ja se johtuu ihan puhtaasti siitä, että siihen suuntaan saan luvan kanssa pitää sisäohjasta kiinni. M on vielä sen verran toispuoleinen, ettei se pysy oikeassa kierroksessa ympyrällä ilman selvästi johtavaa sisäohjaa. Sillä ei ole väliä miten läpi ne pohkeet ratsastaa, kun se ei vaan yksinkertaisesti pysy tasaisen pyöreällä ympyrällä. Vasemmalle se osaa kuitenkin kuunnella ulkoapujen lisäksi sisäpohkeen punkematta ulkoapuja vastaan, joten siihen suuntaan mun oli sitten pakko myödätä sisältä ja luottaa siihen että poni ei livistä alta. Kyllähän mä tiedän ettei se heppa siitä mihinkään lähde, mutta silti olisi paljon turvallisempi olo jos vaan saisi pitää siitä sisäohjasta kiinni.

Laukkojen jälkeen päästiin päivän varsinaiseen harjoitukseen - neliapilaan. Tehtiin neliapilaharjoitusta puomien avulla keskellä maneesia, ja ei herran jestas taas kun hävettää edes muistella tuota ratsastusta! Ensimmäinen ongelma tuli siinä, kun mietin, mistä kohtaa päästäisiin kaikista sujuvimmin sisään tehtävään. Sen jälkeen piti muistaa suoristaa, sitten taivuttaa, katsoa sinne, minne oltiin menossa ja pitää ulkoavuilla poni kurissa ja estää sen karkaaminen. Piti muistaa pitää ulkokäsi ylempänä ja myödätä sisältä, ja pohkeiden käyttö piti mitoittaa juuri oikein jottei poni ottanut nokkiinsa ja alkanut viskoa takapäätä pois uralta. Voitte kuvitella, miten yksinkertaisen hukassa tuollaisena väsyneenä ja hitaana päivänä oikein olin. Keskityin oikeastaan pelkästään siihen, että ulkokädellä oli vahvempi tuntuma kuin sisäkädellä, ja että edes sisäpohje meni kunnolla läpi. Niinpä tuijottelin taas sitä Myffin niskaa, ja siitä syystä voltit oli epätasaisia ja kerran mentiin hieman seinää kolhien seuraavaa puomia kohti. Katja kysyikin multa tuon seinäepisodin jälkeen, että "Miten hengenvaarallinen tehtävä meidän pitää keksiä, että opit nostamaan sen katseen sieltä niskasta?". Tämä jäi arvoitukseksi, sillä en halunnut tietää, mitä rääkkiharjoituksia jouduttaisiin tekemään mun oman tyhmyyden takia. Niinpä päätin keskittää kaiken huomion siihen omaan katseeseen, ja katsos vaan kun alkoi taas palaset mennä paikoilleen.. Miksi, oi miksi ikinä yritinkään ratsastaa katsomatta eteen? 

Lopputunti menikin sitten ihan hyvin. Volteista tuli tasaisempia, poni taipui kivasti mutta malttoi myös suoristua puomeilla, ja tempoon saatiin selvää tahtia ja tasaisuutta. Laukassa mentiin kahta puomia keskiympyrällä, ja M oli ihan kiva, mitä nyt askeleet ei oikein osuneet kohdilleen kun tuo muodossa puomien yli laukkaaminen on vielä hieman vaikeaa. Ponilla oli kuitenkin hyvä hiki valmennuksen jälkeen, joten kyllä sillekin taisi olla aika vaikeaa (koska kuski ei osannut).

Eilen valmentaja kävi läpiratsastamassa Myffin, ja tänään varmaan vaan höntsäillään kentällä jos sää vaan sallii. Tulevana vappuviikonloppuna meillä on kaksi valmennusta, ja sitä seuraavalla viikolla päästäänkin taas sinne Villen valmennukseen. Ponin virityssuunnitelma on nyt selvillä, mutta en tiedä, millä ihmeen keinolla opetan itseni pitämään sen ulkokäden tuntumalla ennen sitä! Pahimmassa tapauksessa jalustinhihna saa taas tulla apuun, sillä en todellakaan halua työstää samoja, pieniä ongelmakohtia jokaisessa valmennuksessa.

Onko teillä koskaan vastaavanlaisia päiviä?

Mitä teette, kun ette jaksaisi keskittyä ratsastukseen?