"Tää ois hyvä - jos te olisitte veteraaniratsukko"

kuvista taas kiitos Suville! :)

Viime lauantaina päästiin ensimmäistä kertaa Ville Vaurion silmän alle opettelemaan ratsastuksen jaloa taitoa. Me ei olla tosiaan puoleentoista vuoteen käyty kenenkään muun kuin Katjan tunneilla, joten vaihtelu oli ihan piristävää vaikka toki Katjan opetuksessakin käydään ihan enemmän kuin mielellään. Meidän tunti oli onneksi vasta iltapäivällä neljältä, joten sain nukuttua kunnolla näin koeviikon jäljiltä. Päästiin siis kerrankin suht hyvistä lähtöasetelmista valmennukseen, vaikka ratsastuksellisesti olisi tietysti voinut valmistautua paremminkin. Myffillä oli nimittäin sunnuntaista keskiviikkoon tosi kevyitä päiviä, sillä olen itse ollut kipeänä rataharkoista asti. Niinpä Myffi liikkui muutaman päivän lähinnä liinan päässä tai irti juosten, ja torstaina ja perjantaina ratsastin vajaan tunnin ihan vaan jumppaillen jotta saadaan paikat auki. Hirveästi en pystynyt tekemään kun mulla on vieläkin ihan kauhea yskä ja nuha, mutta molempina päivinä ratsastin niin pitkään että poni tuntui hyvältä kumpaankin suuntaan.

Valmennuksen alussa Ville kysyi, mikä meille on erityisen vaikeaa. Kerroin samoista ongelmista joiden kanssa ollaan painittu nyt jo jonkin aikaa, eli toispuoleisuudesta ja siitä, että Myffille on tosi vaikeaa pysyä matalassa muodossa heti kun siltä vaaditaan jotain enemmän. Saatiin tehdä alkuverkat melko itsenäisesti, ja sillä aikaa Ville katsoi vähän, miltä se meno näyttää. Kun sitten alettiin varsinaisesti hommiin, pääsin heti opettelemaan ulko-ohjan kädessä pitämistä jalustinhihnan avulla. Samalla Ville laittoi mut käyttämään oikeaa pohjetta hieman vahvemmin, sillä nyt sillä ei ollut poniin minkäänlaista vaikutusta. Myffi oli tosi hidas, ja siitä ei kuulemma olisi siinä vaiheessa uskonut että se on vasta täyttämässä kahdeksan, kun se oli kuulemma niin koomassa että oli suoranainen ihme, ettei sen päällä kasvanut sammalta! Kun siihen vielä yhdistettiin mun oikea pohje joka ei vaan mennyt läpi, ulko-ohja joka ei pysynyt hyvällä tuntumalla ilman jalustinhihnaa ja se fakta että olen itse vasta 17, tuli Villeltä seuraavanlainen kommentti: "Täähän ois just hyvä - jos te olisitte veteraaniratsukko". Jaa, kiitos :D Se on kiva kuulla että ratsastaa kuin seitsemänkymppinen silloin kun ikää on oikeasti reilu 60 vuotta vähemmän.. :D

Ilmeisesti tuo veteraaniratsukoksi kutsuminen kannatti, sillä jotenkin ihmeellisesti se ulko-ohja alkoikin yhtäkkiä pysyä kädessä. Pohkeestakin alettiin jo liikkua eteen, ja muutenkin alettiin pikku hiljaa päästä siihen hyvään muotoon. Jossain vaiheessa Ville kysyi, jatkaisiko Myffi ravaamista jos multa leikattaisiin jalat moottorisahalla polvesta irti. Vastasin että eiköhän, ja niin sen kuulemma pitäisikin olla. Ratsastin nimittäin huomaamattani tosi paljon jalalla, mutta kun homma alkoi sujua jäi tarpeeton jalalla naputtelukin vähemmälle. En tiedä, miksi en aiemmin ole tajunnut tehdä näitä samoja muutoksia omassa ratsastuksessa mitä nyt lauantaina tein, kun yhden tunnin aikana tuli ihan järkyttävä muutos siihen, miten Myfä liikkui ja miten itse vaikutin siihen siellä selässä. Ilmeisesti mulle pitää vaan sanoa asiat mahdollisimman outoja vertauskuvia käyttäen, tai muuten tiedon perille tulemista saadaan odotella puoli vuotta..

Laukassa meni hetki koota paketti taas kasaan, kun Myffi tuttuun tapaan jännittyi nostossa. Muodon palauttamiseen ei kuitenkaan mennyt hirveän kauan, ja laukka rullasikin sitten tosi kivasti. Toispuoleisuus tuli kuitenkin tässä taas tosi vahvasti esille, kun oikeaan kierrokseen M heilutteli päätä ihan tosi paljon, matalalla mutta kuitenkin, mutta vasemmassa kierroksessa samanlaista ongelmaa ei sitten ilmennyt. Sain kuitenkin rauhoitettua ylimääräistä pään heilutusta ihan vaan ottamalla ne ohjat käteen, ja kyllä muuten hauiksiin sattui sitten valmennuksen jälkeen! Hyvä vaan, sillä eikös se lihassärky ole aina merkki siitä että on tullut tehtyä jotain.. ;)

Loppuraveissa M oli ihan tosi kiva, vaikka se alkoikin selvästi olla jo melko väsynyt ja siksi oli hieman turhautuneen oloinen. Se pysyi kuitenkin tosi kivasti edestä matalalla, liikkui eteen juuri sopivasti ja oli muutenkin ikäisensä oloinen eikä laahustanut enää kuin tuplasti vanhempi eläkeläisheppa. Niin se ulko-ohja vaan vaikuttaa, ja vielä sisäpohje siihen yhdistettynä on aika bueno kombo. Nyt pitää vaan pitää jokaisella ratsastuskerralla huoli siitä, että se ulko-ohja ei pääse lipeämään sormien välistä ja että sille sisäpohkeelle oikeasti saadaan vastaus kun se siellä kerran kopauttaa kylkeen. Olen kyllä iloinen, että päätin vaihtaa valmennukseen vielä meidän vanhat ohjat takaisin, sillä saatiin viime viikolla postissa Playssonilta tilatut, kirkkaanpunaiset T-Stablen grippiohjat, jotka on ihan älyttömän söpöt mutta, yllätys yllätys, en osaa pitää niitä käsissä. Hetki pitää vielä niihin totutella kun ne on niin älyttömän kevyet ja vielä hieman normiohjia leveämmätkin, mutta joskus kyllä mennään kokopunaisella varustuksella treenaamaan ja hommataan vielä kuvaaja paikalle niin tulee hauskoja kuvia! Jouluna viimeistään (tai myös, heh), mutta mieluusti aiemminkin.

Loppukommentit valkusta oli tosi kivat. Myffistä kuulemma näkee hyvin, milloin se liikkuu oikeasti oikein ja milloin se sluibailee menemään kun en itse käske sitä tarpeeksi. Olen tästä ihan samaa mieltä, ja ulko-ohja ja sisäpohje tuntuukin nyt selvästi olevan avaimet valoisampaan tulevaisuuteen. On se vaan jännää miten näitä asioita ei aina välttämättä itse tajua vaikka ratsastaakin melkein joka päivä, mutta sitten joku tulee ekaa kertaa katsomaan ja neuvomaan ja osaa heti kertoa, missä vika piilee. Vaikka siis hevosen osaltahan oltiin ihan oikeilla raiteilla, kuski vaan oli hukassa omien raajojensa kanssa..

Oletteko te käyneet koskaan Villen valmennuksissa?