Ajatustenlukija

Varmaan jokainen hevosihminen toivoo hevosen toimivan ajatuksen voimalla, ettei sitten tarvitse vääntää joka asiasta kun ratsastajan ja hevosen välille tulee kommunikaatiokatkos. Itsekin haaveilin että Myffistä vielä joku päivä tulisi sellainen ajatuksen voimalla oikeinpäin kulkeva ja kaikin puolin miellyttävä ratsu, mutta kuten tavallista, Myffi onnistui osoittamaan mulle miksei se ajatustenlukijahevonen olisi paras mahdollinen vaihtoehto.

Myffi on nyt muutaman päivän ajan ollut hieman oudolla tuulella, ja pukkeja on taas tullut herkemmin kuin yleensä. Ne ovat kuitenkin jääneet yhteen tai kahteen pukkiin per päivä, mutta lauantaina sainkin nauttia ihan kunnon rodeosta. Myfä oli jo tarhasta haettaessa hieman outo, sillä se ei juossut karkuun vaan käänsi vaan peräpään aina kun menin luokse. Pari spurttia se otti, mutta enempää se ei juossut vaikka hieman hoputinkin. Taitavasti sijoitti hetkellisen tarhakaverinsa Akunkin siihen minun ja itsensä väliin niin, etten millään päässyt kävelemään suoraan neitiä kohti. Kun sitten turhauduin ja esitin lähteväni tarhasta, M meni syömään heiniä niinkuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Kun sitten livahdin takaisin tarhaan ja kävelin kohti, nosti se päänsä niin reippaana heinäkasalta ja käveli suoraan luokse, ettei olisi uskonut samaksi hevoseksi mikä puoli minuuttia aiemmin oli kääntänyt peräpäätä ja luiminut aina kun otti askeleenkaan sitä kohti. Tallissakaan se ei liiemmin riekkunut, vaikka tallin ovi olikin auki ja poni seisoi käytävällä molemmin puolin kiinnitettynä.

 nämä "studiokuvat" ovat viime kesältä, mutta muokkailin tässä aikani kuluksi näitä

huonompia/julkaisemattomia uudelleen, hyvällä menestyksellä. on se vaan nätti ♥

Kentällä M ei kyttäillyt yhtään, vaikka parina viime päivänä se on stressannut niinkin arkisesta asiasta kuin traktorista, joita se ei kyllä oikeasti pelkää yhtään. Perjantaina se säikähti sitä kesken laukan, teki täysstopin ja kääntyi takajaloillaan 90 astetta, etujalat ilmassa. Vaikka yleensä itse hieman lamaannun tuollaisissa äkillisissä tilanteissa, jotenkin vaistomaisesti vaan ärähdin Myffille että nyt eteen, huomautin raipalla ja ratsastin hevosta pohkeilla eteen. Se toimi, ja neiti meni kuuliaisesti juuri sinne minne pitikin. Eilen M tuntui kuitenkin rauhalliselta, jopa hieman laiskahkolta, ja auringon kimallellessa lumisella pellolla ehdin jo miettiä, jos vaikka treenin päätteeksi kävisin pellolla ottamassa parit ravipätkät. Sää oli täydellinen peltoiluun, ja tavallaan jo lupasinkin itselleni että treenin jälkeen lähdetään pellolle jos heppa on käyttäytynyt nätisti ja rauhallisesti. Aloin siinä sitten ravailemaan, tarkoituksena oli mennä ihan rauhallisessa tahdissa paljon ympyröitä, sen jälkeen hallittua laukkaa ja vähän testailla miten jarrut toimii, vielä näin aitojen sisäpuolella ollessa.

Myffi päätti kuitenkin pistää suunnitelmat uusiksi, kuten tavallista. Ravi oli alusta asti hätäistä, ja vauhti vaan kiihtyi kiihtymistään. Kääntelin Myffiä ympyröille, tein pidätteitä istunnalla ja äänelläkin koitin ponia rauhoitella, mutta se vaan kaahotti menemään. Otin pari kertaa kovempaa suusta kiinni, ihan vaan osoittaakseni neidille etten mä tarkoituksetta niiden ohjien toisessa päässä ole, vaan mua pitää ihan oikeasti kuunnella. Käänsin Myffiä voltille aina pitkien sivujen alussa ja lopussa, sekä lyhyiden sivujen keskellä. Ravi alkoi hidastua, mutta poni alkoi punkea ulkopohjetta vasten, yrittäen karata voltilta. Huomautin tästä ensin pohkeella ja tämän jälkeen raipalla, ja siinä raippaa käyttäessäni mielessä kävi että eihän se vaan nyt tässä voltilla pukita, kun ollaan ihan mutkalla ja neidin pukit ei ole aina niitä pienimpiä pomppuja. Myffi varmasti luki mun ajatukset, ja välittömästi raipan käytön jälkeen peräpää lensi ilmaan ja lensin kaulalle. Napautin raipalla uudestaan heti kun sain itseni kammettua uudelleen kyytiin, ja vastaukseksi tuli toinen, hieman pienempi pukki. Tämän jälkeen pukkeja alkoi tulla jokaisella ympyrällä aina, kun ulkopohje sattui hipaisemaan neidin kylkeä. Kun peräpää oli lentänyt ilmaan viisi-kuusi kertaa, otin neidin käynnin kautta pysähdyksiin ja kutittelin tahallani raipalla taakse. Korvat luimussa se siinä seisoi, mutta pukkeja sieltä ei tullut. Jatkoin hommia tehden volttien sijaan ensin isompia ympyröitä kierros kierrokselta ympyrää pienentäen, aina siihen asti kunnes ympyrät olivat jälleen voltin kokoisia, eikä Myfä enää pukitellut vaikka pohkeita käytinkin. 

Laukkatehtävänä otin ihan vaan laukkaa kenttää ympäri, välillä pääty-ympyrille käännellen. Myffi ponkaisi täysillä eteen heti kun annoin laukka-avut, ja laukkasi kyllä vähän turhankin reippaasti noin pienellä kentällä. Se painoi kuolaimelle ihan älyttömästi, ja pidätteistä huolimatta rynni eteenpäin, oikoen kaikissa kulmissa ja päästelleen aina vielä hitusen kovempaa pitkien sivujen ajan. Otin taas pari kertaa ihan kunnolla suusta kiinni, ja nostin käsiäkin ylemmäs jotta pidätteeseen tulisi vielä hieman lisää voimaa. Sain kuin sainkin vauhtia hitaammaksi, ja jotenkin mielessäni huokaisin helpotuksesta ettei neiti tuossa vauhdissa keksinyt pukitella. Ja siinä sitä sitten oltiin seuraavan pitkän sivun alussa, jossa Myffi sai taas energiapiikin takalistoon, ponkaisi eteenpäin ja viskasi peräpään ilmaan. Onneksi lyhensin jalustimet lyhyemmiksi peltoilua ajatellen, sillä pidemmillä jalustimilla olisin pudottanut jalustimet jo aikaa sitten ja todennäköisesti lentänyt leppäkeihäänä lumipenkkaan. Pysäytin Myffin aitaan, kävelin pari kierrosta ja kokeilin laukkaa uudestaan. Yhä edelleen se hieman rynni, mutta pysäytin sen välittömästi ja jatkoin kävelemistä kun homma ei näyttänyt luonnistuvan. Vaihdoin suunnan, laitoin Myffin kulkemaan uran sisäpuolella jossa lunta oli ihan reilusti, ja kokeilin uudelleen. Hangessa laukka oli huomattavasti rauhallisempaa, ja nousin aina välillä jalustimien varaan jotta M sai laukata hangessa vapaammin. Kun vauhti alkoi taas kiihtyä liikaa, otin neidin taas ravin kautta hetkeksi käyntiin. Seuraavassa laukannostossa perä lensi jälleen, ja sitä seuraavalla laukka ei noussutkaan heti, ja raipalla huomautettuani peräpää lensi jälleen. Kyllästyin tähän jatkuvaan pukitteluun, joten pukittoman noston jälkeen laukkasin hetken, siirsin raviin, ja aloin ratsastamaan kolmikaarista. Tämän jälkeen kävelin pitkät loppukäynnit, ja poni oli ihan hikinen kaahoteltuaan hangessa reilun tunnin! Saatiinpahan ne ylimääräiset virrat pois.

9 pukkia taisi olla päivän saldo. Nyt pitää hieman tunnustella johtuuko tämä ihan vaan huonosta päivästä, vai onko taustalla jotain muuta, kuten esimerkiksi epäsopiva satula tai lihasjumi. Myffi ei kuitenkaan ole ollut kivuliaan oloinen, vaan ihan samanlainen kuin syksyllä kiiman aikaan. Kiiman piti kuitenkin olla jo ohi, joten nyt muutama päivä vähän seuraillaan mihin suuntaan tämä tästä etenee. Satulanvaihto on joka tapauksessa jossain vaiheessa edessä, mutta toivottavasti ei ihan vielä.. 

Mitenkäs teidän lauantai sujui?