Tapahtui eräänä sunnuntaina

Olipa kerran hevosenomistaja nimeltä X. X omisti hevosen, joka keräsi herkästi energiaa vapaapäivistä. Monta kuukautta kului ennenkuin X ymmärsi jättää vapaapäivät pois, ja liikuttaa hevosensa kunnolla joka päivä välttääkseen ylimääräisiä energianpurkauksia ja ongelmia hoito- ja talutustilanteissa. Kun X viimein tämän tajusi, tunsi hän olevansa hyvin viisas ja oli varma, että oli juuri löytänyt keinon pitää hevosensa rauhallisena päivästä toiseen. Innoissaan X lähti toteuttamaan suunnitelmaansa, malttamattomana odottaen vaikutuksien näkymistä.

Kuusi päivää myöhemmin, eräänä harmaana lauantaina X meni tallille iltapäivällä, juuri silloin kun aurinko laski ja alkoi hämärtää. Vesisateiden ja pikkupakkasten seurauksena tallin piha oli kuin luistinrata, ja X alkoi miettiä. Pieni ääni X:n pään sisällä ehdotti ratsastuksen väliinjättämistä, ja väitti pienen maastakäsittelytuokion olevan aivan yhtä hyvä vaihtoehto. Tästä innostuneena X haki riimunnarun, käveli hevosensa tarhaan, ja tämän uppiniskaisen ratsun kiinni saatuaan suuntasi suoraan kentälle, jossa malttoi pyöriä noin 20 minuuttia opettaen hevostaan seuraamaan, pysähtymään kun käsketään, ja vastaavasti myös lähtemään liikkeelle käskystä. Kun nämä tehtävät sujuivat hyvin, lähti X iloisena hevosensa kanssa talliin, ollen valtavan onnellinen siitä, ettei hänen tarvinnut kävellä hevosensa kanssa liukkaalla tallipihalla kuin yhteen suuntaan, yhden ainoan kerran. Kaikki tuntui olevan mallillaan, hevonen oli totellut kentällä moitteetta, ja se saikin eteensä läjän heinää ja jokailtaisen väkirehuannoksen. Tyytyväisenä X lähti tallilta, jättäen hevosensa talliin syömään iltaruokiaan odotellen seuraavaa päivää.

Seuraavana päivänä X meni tallille, innoissaan tulevasta ratsastuksesta. Tallin piha oli yhä liukas, mutta nyt valoisan aikaan tallille mennessä se ei haitannut, kun näki paremmin mistä kohdista kannattaa kävellä ettei hevosta taluttaessa vahingossakaan liukastu ja säikäytä hevosta. X haki hevosensa tarhasta, mutta tämäpä ei antanutkaan heti kiinni ja X joutui pyydystämään sitä hyvän tovin. Matka talliin taittui kuitenkin hyvin, eikä kumpikaan narun päässä olleista liukastellut yhtään. Tallissa varusteet saatiin hyvin päälle niin ihmiselle kuin hevosellekin, ja kentälle lähdettiin hyvillä mielin saappaat jalassa. Odotukset oli korkealla, ja suunnitelmiakin oli tehty jo etukäteen päivän treenien varalle.

Arvaatteko jo, mitä kentällä tapahtui?

X pääsi kyytiin, kiristi satulavyön ja lähti liikkeelle. Hevonen tuntui jännittyneeltä, ja kulki korvat tötteröllä kenttää ympäri, kauttaaltaan jännittyneenä. Se kyttäsi lumipeitteistä peltoa, säikähti pihatossa olevaa hevosta, ja vaikutti muutenkin räjähdysalttiilta. X arveli sen olevan vain alkupelleilyä, ja täten nosti ravin. Ravissa hevonen  liikkui yhä jännittyneenä, eikä tahtonut kuunnella pidättävää apua hiljentääkseen käyntiin. X:n höllätessä ohjaa ravi sai yllättäen lisää vauhtia, ja satulassa istuminen oli hetki hetkeltä hankalampaa. Niinpä X ajatteli nostaa rauhallisen laukan, purkaakseen hevoseltaan virtaa ja voiden tämän jälkeen jatkaa työskentelyä ravissa. Laukka nousi hieman turhankin lennokkaasti, ja ennenkuin X huomasikaan, oli vauhti kiihtynyt hieman turhan kovaksi niin pienelle kentälle. X pidätti, ja otti epähuomiossa hieman liian lujaa suusta kiinni. Hevonen pärskähti, sivalsi hännällään ilmaa ja pomppasi sivuun. X pysyi kyydissä, pysäytti hevosen, ja mietti. Missä meni vikaan?

 

Näin siis meillä. Tyhmänä hevosenomistajana lipsuin kuuden päivän jälkeen hyväksi toteamastani liikutussuunnitelmasta, ja tottakai sain siitä kärsiä heti seuraavana päivänä. Temput eivät suinkaan jääneet pelkkään kentällä kaahailuun, vaan kentältä lähtiessä liukkaalla pihalla M hyppäsi kaksi kertaa kauhuissaan sivuun pelottavan mönkijän tullessa nurkan takaa. Onneksi sillä on hokit, sillä muuten se olisi varmasti liukastunut loikatessaan hieman alamäkeen viettävällä, liukkaalla tallipihalla noin äkkinäisesti sivulle. Nyt ei onneksi yksikään kavio näyttänyt luistavan suuntaan tai toiseen, ja selvittiin jälleen säikähdyksellä. Vähän liikaa saa kyllä säikähdellä tämän hevosen kanssa puuhaillessa!

Otin kyllä tästä opikseni, hyvissä ajoin ennenkuin sattuu pahemmin. Jatkan nyt Myffin liikuttamista päivittäin, ja jätän vapaat kokonaan pois. Vapaapäivistä ei ole Myffille muuta kuin haittaa, sillä se on aina seuraavana päivänä ihan hermoheikko kaikkea kohtaan. Hyvänä esimerkkinä tarhasta haettaessa se tuijotti silmät pyöreinä pellolla juoksevaa jänistä, kavahtaen kauemma sen pysähtyessä ja jatkaessa äkillisesti matkaa toiseen suuntaan. Niinpä nyt liikutaankin sitten ihan kunnolla, enempiä lepäilemättä. Tietysti totaaliuupumuksen iskiessä saa hevonen ladata akkujaan yhden päivän verran, mutta sen enempää en viitsi sille vapaita antaa. Toivotaan vaan etten itse tule nyt kipeäksi, sillä muutaman päivän ajan on ollut hieman heikko olo ja tauti on iskenyt jo muihin perheenjäseniin. Hevosen on nimittäin päästävä liikkumaan tavalla tai toisella vaikka olisinkin kipeänä. Onneksi aina voi juoksuttaa, joko liinassa tai ilman! Siinä ei paljoa tarvitse energisen hevosen omistajan itse rehkiä, riittää kun avaa riimunnarun lukon ja hevonen on jo toisessa päässä kenttää!

Oletteko te joskus olleet samanlaisia kuin tarinan hevosenomistaja X?