Katse eteen ja hyvä tulee

 vanhoilla kuvilla mennään kun ei muutakaan nyt ole

Viime keskiviikkona päästiin taas Myffin kanssa valvovan silmän alle treenaamaan, kun Katja tuli pitämään meille valmennusta. Edellinen kertahan oli tosiaan joulukuun puolivälin paikkeilla, joten oli taas korkea aika päästä korjaamaan virheitä. Mulla on nyt ollut koulussa koeviikko meneillään, mutta koska sain pari päivää vapaata kun mulla ei ole niille päiville kokeita, saatiin valmennuskin sovittua keskelle viikkoa eikä tarvinnut odotella viikonloppuun.

Aloiteltiin valmennus ravailemalla erilaisia kaarevia uria. Ideana oli tehdä työnteosta alusta alkaen mukavaa niin minulle kuin Myffillekin, ja jumpattiin vaan niskaa ja lämmiteltiin lihaksia. Jäätiin keskiympyrälle, jossa pienennettiin ja suurennettiin ympyrää pelkillä pohkeilla, ja tämä sujui vielä ihan hyvin. Ympyrän pienentäminen oli huomattavasti helpompaa kuin sen suurentaminen, sillä silloin M alkoi aina kaatua sisäpohkeelle ja siitä huomauttaessa lähti karkuun ja oli suuntaamassa pois ympyrältä. Muutaman toiston jälkeen alkoi kuitenkin meno parantua, onni on nopeasti oppiva hevonen!

Nostettiin vielä laukat kumpaankin suuntaan laukaten aina pari kierrosta kenttää ympäri, ja Myffi pudotti aina kaarteissa todella herkästi raville. Mulla taas ei jostain syystä kestänyt jalustimet jalassa ollenkaan, ja nousinkin silloin tällöin jalustimien varaan jotta paino menisi paremmin jaloille. Näissä tilanteissa Myffi yleensä hiljensi vauhtia vaikka pohkeet olivatkin kiinni, joten jouduin sitä raipalla pariin otteeseen muistuttelemaan ettei se pudottanut raville. Kaarteissa laukan ylläpitäminen helpottui huimasti kun ymmärsin katsoa minne oltiin menossa, sillä tuli tuossa valmennuksen aikana muutamaankin otteeseen huomattua että se mun katse on kyllä aina jossain ihan muualla kuin siellä puoli kierrosta edellä missä sen pitäisi olla, useimmiten hevosen niskassa. Kummasti se katse oikeasti vaikuttaa, sillä heti kun nosti katseen pois niskasta, päästiin paljon paremmassa laukassa kaarteen läpi ilman raville rikkomista.

vanhoja kuvia katsellessa huomaa että tämä ongelma katseen kanssa on ollut olemassa jo kauan, ja ihmettelenpä vaan miten yksikään aiempi valmentaja ei ole siitä huomauttanut.. olisi homma helpottunut jo aikaa sitten

 

Tämän alkulämmittelyn jälkeen jouduin heittämään jo takin pois, kun oli siinä vaiheessa jo tullut niin tajuttoman kuuma. Katja laittoi kentälle kolme ravipuomia, joita rupesin tulemaan siten, että tein väistöt ennen ja jälkeen puomien. Pitkältä uralta lähdettiin siis väistättämään uran sisäpuolelle, jossa suoristettiin, ylitettiin puomit ja välittömästi väistettiin takaisin uralle. Ensimmäiset väistöt oli ihan tajutonta räpellystä, mulla oli ohjat ihan liian pitkänä ja M ravaili miten sattui väistäen todella lievästi, jos sitäkään. Sain ohjeeksi avata kättä ja huomauttaa rohkeasti raipalla jos takaosa ei tule kunnolla mukaan, ja heti kun tämän sisäistin alkoi yhtäkkiä sujua tosi hyvin! Yksin treenaillessa ei nuo raviväistöt ole koskaan tuntunut samalle mitä nyt valmennuksessa, ja kun sain sen menemään niin nätisti ja reagoimaan apuihin välittömästi, päätin treenailla jatkossa niitä hieman säännöllisemmin itseksenikin.

Laukkatehtävä oli tällä kertaa meille oikein mainio. Siirryttiin takaisin keskiympyrälle jossa tehtiin ensin takaosakäännös, ja välittömästi sen jälkeen nostettiin laukka. Laukka piti ratsastaa mahdollisimman kootuksi, jotta noin puolen kierroksen jälkeen se saatiin hiljennettyä suoraan käyntiin. Tavoitteena oli siis saada siirtymät täysin ilman raviaskelia. Takaosakäännökset on onneksi meille tuttu juttu, sillä tehtiin niitä syksyn valmennuksissa ja koska ne sujuvat niin hyvin, olen tehnyt niitä itsekin aina kun olen työskennellyt käynnissä. Laukatkin nousi kivasti, mutta laukassa M ei kuunnellut ulkopohjetta ollenkaan ja yritti parhaansa mukaan punkea sitä vastaan. Käyntiinsiirtymisetkään eivät sujuneet aluksi ihan niin hyvin, raviaskelia tuli lähes poikkeuksetta aina käyntiin siirtyessä eikä neidillä käynyt mielessäkään jättää niitä askelia pois. Kun sitten ohjeistetusti nostin kättä saadakseni pidätteeseen hieman lisää voimaa, otti Myffi tietenkin herkkiksenä nokkiinsa ja pukitti heittäen minut samalla kaulalle. Tuosta pukista mun mitta täyttyi ja aloin ratsastamaan ihan kunnolla, enkä antanut neidille enää yhtään armoa. Ohjat lyheni ja raippa napautti neitiä pari kertaa kurinpalautuksen muodossa, ja katsohan vaan kun seuraava laukka olikin kivasti koottua ja siirtymässäkin saatiin jätettyä raviaskeleet kokonaan pois - taisin kuitenkin antaa sen kurinpalautuksen ennemmin itselleni, ja aloin pukin jälkeen oikeasti kokoamaan sitä laukkaa josta tämä seuraavan yrityksen helppous johtui! Mutta oli kyllä tarpeen napauttaa neitikin hereille päiväkoomastaan, joten en sitä turhaan raipalla häirinnyt. Tällä apinan raivolla jatkoin sitten loppuun saakka, ja M alkoi näyttää ihan oikeasti hienoa, koottua laukkaa. Kun saatiin molempiin suuntiin onnistuneet suoritukset, ruettiin lopettelemaan ja tultiin muutaman kerran vielä ne samat puomit ravissa, ilman väistöjä ja löysemmillä ohjilla, jotta M sai venyttää kaulaansa pitkälle ja palautua kaikesta siitä kokoamisesta. Sen jälkeen käveltiin pitkät, varmaan viidentoista minuutin loppukäynnit, ja M oli niin naatti ettei se olisi millään jaksanut kiertää kenttää ympäri! Se töni mua eteenpäin ja katseli aina portin kohdalla kaihoisasti tallille päin, mutta eihän hikistä hevosta voi jättää kävelyttämättä noin rankan valmennuksen jälkeen. M heittäytyikin sitten piehtaroimaan satula selässä, ja paniikissa hoputin sitä nousemaan ettei se vaan kierähtäisi satulan kanssa ympäri. Onneksi se nousi, sillä viimeinen asia mitä nyt vielä kaivataan on satulansovitusrumba (vaikka kyllä se on jossain vaiheessa tulossa, kun tuo nykyinen on niin kulunut ja vanha).

Valkusta jäi taas tosi kiva fiilis, ja harmittaa vaan ettei kuvamateriaalia ole ollenkaan. Puhuttiin Katjan kanssa että otettaisiin joku kerta esteitä, tietenkin vasta sitten kun kentän pohja on täysin kunnossa. Nyt siinä on mukava lumikerros, mutta pohjalla on vieläkin hieman jäätynyttä sohjoa. Katja käski katsella lähialueilta jotain seurakisoja jonne tähdättäisiin, mutta jotenkin musta ei vielä tunnu että ollaan ihan valmiita kisaradoille. Sen näkee sitten muutaman estevalmennuksen jälkeen! Koppiinmenoakin olisi tarkoitus jossain vaihessa treenata ihan yhdessä, sillä viime kerrasta ei jäänyt mulle, eikä varmasti Myffillekään, kovin kivat muistot. Mutta faktahan on se, ettei kisoihin tai maneeseille pääse jos hevonen ei mene koppiin.

Kotiläksyksi sain opetella pitämään leuan ylhäällä ja katsoa minne menen, sillä tykkään kuulemma painaa leuan alas ja tuijotella hevosen niskaa ihan huomaamatta. Mun pitäisi kuulemma uskaltaa olla "ylpeämpi ratsastaja". On se vaan kumma miten näitä uusia ongelmia ilmenee aina joka valmennuksessa, mutta hyvä että joku kertoo rehellisesti mikä siinä menossa on hyvää ja mikä ei!