Myffi täällä moi

Tervepä terve kaikki! Mä olen siis Myffi, kyllä te mut tiedätte kun oon kuitenkin se jonka kuvat koristaa jokaista postausta täällä Vilman blogissa. Olitte kuulemma toivonu multa taas jonkinlaista postausta, joten täällä mä nyt oon. Tää on jo toinen kerta kun mä tänne kirjottelen. Edellisen mun raapustaman postauksen löydät täältä. Mä aattelin nyt tällä kertaa tulla kertoo teille pikkusen mun näkökulmaa viimeaikojen tapahtumiiin, kun musta aina vähän tuntuu että toi omistaja pikkusen kaunistelee asioita ja jättää mun parhaat temput kertomatta. Mä aattelin kuitenkin olla rehti ja kertoo teille asioiden oikeet laidat, kun tuolta kaksijalkaiselta se ei näytä sujuvan.

Mistäs mä nyt alottaisin. No, alkuvuodesta mulle sanottiin et mä oon liian laiha, ja aattelin eka et se on tosi hyvä juttu hei kun sehän meinaa vaan lisää ruokaa! Olin jo ihan vesi kielellä oottamassa kevyempää liikutusta ja suurempia ruoka-annoksia, mutta tää mun ihminen ei taida ymmärtää että liikkumalla mä en oikein liho - se kyllä anto mulle vähän enemmän ruokaa, mut silti se on laittanut mut töihin joka ikinen päivä vaikka kenttä on ollut kuinka luminen! Sanoo vaan että onpahan tehokasta treeniä kun mennään pienessä hangessa, mutta mä vähän aattelin sellasta kolmen viikon lomaa ja kahdeksaa ruoka-annosta päivässä, extraporkkanoilla tietysti! Mutta ei, tää mun ihminen vaan sanoo et hommataan mieluummin lihasta kun läskiä niitä luita piilottamaan, mut se kuulostaa mun korviin jotenkin kauheen työläältä. 

Vapaapäiviä en oo saanut melkein kuukauteen, kun oon kuulemma ihan ääliö niiden jälkeen. Joskus tuo tulee tallille ihan väsyneenä pitkän koulupäivän jälkeen eikä kuulemma millään jaksais ratsastaa, ja vaikka kuinka yritän sille sanoo et ei sun oo pakko hei, kyl mä tarhassa pärjään, ni silti se aina heittää satulan selkään ja joudun sinne kinoksiin ravailemaan. Joskus meillä on sentään kevyempiä päiviä jollon se jättää satulan talliin ja käydään vaan kävelemässä, mut toissapäivän treenin jälkeen se kyllä totes mulle jotain siihen tyyliin et nekin jätettäs pois kun oon ihan tyhmä kevyidenkin päivien jälkeen. Minkä mä sille voin että aina niinä päivinä kun palaillaan kevyemmän päivän jäljiltä normitreeniin, ulkona on kaikenlaista jännää, kuten esimerkiks pressuja ja kaatuneita sankoja, jotka on muuten hämärässä aika himskatin pelottavia?

Oon muuten keksinyt uuden leikin. Sen nimi on "juokse karkuun kun omistajasi hakee sua tarhasta" -leikki, ja se on aika pitkälti juuri sellainen miltä nimen perusteella kuulostaa. Voin opettaa sen kaikille teille muille kaviokkaille jotka tätä luette, niin voitte leikkiä tätä samaa leikkiä aina iltapäivisin tai milloin ikinä teidän ihmiset tuleekaan teitä hakemaan hommiin. Tää leikki menee siis niin, että oot ihan normaalisti tarhassa siihen asti että omistajas on noin kahenkymmenen metrin päässä sun tarhasta. Sitten kun se alkaa ekan kerran huhuilla sua tulemaan lähemmäs porttia, kävelet ensin muutaman askeleen sinne päin niinkuin oisit mukamas tulossa nätisti vastaan, mut sit teetkin sellaisen 90 asteen kulman ja kävelet kohti kauempaa nurkkaa. Sit pysähyt sinne, ootat että ihminen lähtee tulemaan sua kohti, ja sit kun se on lähellä, lähet kävelemään seuraavaan nurkkaan, ja sitten taas siitä seuraavaan nurkkaan, ja sitten taas siitä seuraavaan nurkkaan, ja lopulta vaan kierrät neliötä pikkusen ihmisesi eellä niin, että ne ei saa sua kiinni sitten millään. 

Jos haluat vähän lisäjännitystä tähän leikkiin, voit kävelemisen sijaan juosta karkuun. Meidän valmentaja (eli siis se ilkeä täti joka opettaa mun ihmistä ratsastamaan ja laittaa sen vaatimaan multa ihan kauheita asioita, niinkuin esimerkiksi RAVIVÄISTÖJÄ!) neuvoi Vilmalle että jos mä lähden juoksemaan tarhassa karkuun, niin sitten vaan juoksuttaa mua siellä ympäri ämpäri ja tekee siitä työtä, niin ettei anna mun pysähtyä vaikka itse olisinkin sitä mieltä että juokseminen saa riittää. No, nepä ei tiedäkään että mä tykkään juosta, voisin mennä vaikka tuhatsataa kierrosta tarhaa ympäri eikä vieläkään kyllästyttäisi! Oonkin sitten ihan huvikseni testaillut että jaksaakos se Vilma oikeasti mua siellä tarhassa juoksuttaa, ja pitää kyllä sanoa että ihmettelen miten pitkään se jaksaa siellä polvenkorkuisissa kinoksissa juosta ympyrää ja huitoa narulla mua eteenpäin. Aina välillä se pysähtyy, joko oottamaan että lopettaisin juoksemisen ja tulisin luokse, tai sitten vaan haukkomaan happea kun sillä ei taida henki kulkea siinä pikkupakkasessa takki päällä ympyrää juostessa kauhean hyvin.  Mutta mä kyllä jaksan juosta, ja niin mä juoksenkin, vaikka Vilma sitten pysähtyisi. Sitten se aina huokaa tosi pitkään, ärähtää mulle ja lähtee taas juoksemaan mun vierellä laittaen muhun vähän vauhtia, ja sit mä aina ryntään laukalla karkuun. Se on kivaa, ja joskus innostun oikein pukittelemaankin siinä samalla! Vilma kyllä valittaa että se ei kauheasti tykkää kun mun kaviot käy joskus kuulemma vähän liian lähellä sen päätä, mutta se voi siirtyä kauemmas jos ne sitä häiritsee! Liitokavioiden hallitseminen ei ole kauhean helppoa..

 näin mä aina siellä tarhassakin vedän!

Toi mun keksimä leikki on oikeesti mun mielestä tosi kiva, ja leikinkin sitä ihan joka päivä! Paitsi jos ollaan edellispäivänä tehty jotain kivaa, niinkun hypätty tai jotain vastaavaa, nimittäin silloin annan toiveikkaana hieman helpommin kiinni jos se vaikka keksisi meille jotain samanlaista kivaa tekemistä sillekin päivälle. Mua ei nimittäin koulukiemurat sun muut tilpehöörit kiinnosta pätkän vertaa, enkä kauheammin viitsisi siellä lumessa niitä jalkoja ristiin laittaa kun se tietää vaan enemmän töitä, niin jaloille kuin aivoillekin. Mutta silti, pointti oli että koska leikin sitä mun leikkiä joka päivä, oon ruennut ottaa aikaa siitä kuinka kauan pystyn juoksemaan karkuun ennenkuin Vilma keinolla tai toisella saa mut kiinni. Mun ennätys on 25 minuuttia, ja tein sen tässä tämän viikon tiistaina! Oon tosi ylpee tästä suorituksesta, mut se kyllä vei sen verran voimia etten nyt ole pariin päivään jaksanut kymmentä minuuttia pidempään karkuun juosta, pitää katsos ladata vähän akkuja. Mutta ajattelin vähän että seuraavan kerran kun tätä ennätystä taas lähden rikkomaan, yritän kerralla saada 45 minuutin rajan rikki! Ehkäpä joskus kesällä saisin juostua karkuun jopa tunnin, se ois jo aikamoinen saavutus se!

  

Yritän aina siinä leikkiessäni keksiä kaikki mahdolliset keinot estääkseni kiinnijäämisen, mutta aina joskus se ei onnistu. Esimerkiksi pari viikkoa sitten olin normaalisti siinä juoksemassa karkuun, kun sitten yhtäkkiä näin pellolla jäniksen! Ymmärrättekö te, siis JÄNIKSEN! Se oli ihan hirveen näkönen, kauheet torahampaat ja vihanen ilme, ja se oli ainakin kerrostalon kokoinen! Se juoksi ihan hirmuista vauhtia siellä peltoja pitkin, mutta onneksi se juoksi toiseen suuntaan, koska olisin kyllä lähtenyt heti paikalla karkuun jos sellainen hirviö olisi mua vastaan tullut! Vilma sit jotenkin hyödynti sen että jumituin silmät pyöreenä keskelle tarhaa tuijottamaan sitä jättimäistä pitkäkorvaa, ja ennenkuin huomasinkaan, olin jo narussa kiinni ja ketju oli taas laitettu leuan alta silleen että se puristaa ikävästi jos yhtään alan temppuilemaan. Muutenkin tolla ihmisellä on aina tosi kieroja keinoja mun kiinnisaamiseks, nimittäin kerran se tuli sankon kanssa tarhaan ja aattelin että jes, nyt se lihotuskuuri viimein alkaa! Mutta ei, se sanko olikin tyhjä, ja sitä ihmetellessäni oli naru taas sujahtanut päitsiin kiinni ja olin taas nalkissa. Mä en yhtään kyllä ymmärrä miten se keksii noita ilkeitä ideoita, ja miksei kukaan ole vielä soittanut eläinsuojeluyhdistykseen? Täällä on hätää kärsivä hevonen joka nääntyy nälkään, eikö kukaan kuule mun avunhuutoja? Paitsi että ehkä on parempi olla hiljaa, ihan vaan ettei se jänis kuule..

 kertokaa kaverit jos se jänis tulee, jooko?

Vilmaa on vähän viimeaikoina ärsyttänyt, kun oon onnistunut repäsemään mun sadeloimen kahdesta kohdasta. Ei ne ees isoja reikiä oo, mutta reikiä kumminkin. Nyt se kuulemma etsii mulle uutta sadetakkia, tällä kertaa fullneckiä ettei mun kaula pääse kastumaan. Se sano ettivänsä sellasta jostain messuilta minne se on menossa, ja käski mun muuten mainita että tänään on viiminen päivä osallistua johonkin arvontaan mistä te voitte voittaa itellenne liput sinne samaan tapahtumaan! Yritin parhaani mukaan lisätä sen ostoslistaan porkkanasäkkejä ja omenapusseja, mutta Vilma vaan veti mun kirjotelmat yli ja laittoi tilalle "uudet suitset" ja "satulavyö".  Mä en halua treenikamaa, mä haluan ruokaa! Hyvä vaan jos suitset hajoais, eipähän tarviis tehä töitä. Toivottavasti se ei löydä uusia mistään, niin saisin paaaljon vapaata!

Mutta hei, nyt on iltaheinien aika joten mäpä tästä häippäsen. Tuun kyllä kohtapuoliin taas teille kertoilemaan mun mielipiteitä maailman menosta, sillä kuten sanottu ei se tolta yhdeltä oikein ota onnistuakseen. Ihan ihmetyttää että teitä on näin paljon täällä lukemassa sen raapustuksia kun ne on niin huonoja ja tylsiä, mutta onneksi saatte aina silloin tällöin luettavaksi näitä mielenkiintoisia ja todenmukaisia tekstejä by Myfä. Näkyillään taas ensi kerralla, ja muistakaahan palkita mut tästä rankasta kirjoitusurakasta porkkanoilla!