Luukku 11 - Yksin ulkomailla

Viime kesänä tein jotain mitä en rehellisesti sanottuna uskonut koskaan tekeväni. Lähdin ensimmäistä kertaa yksin ulkomaille, ilman ketään tuttua kielimatkalle ventovieraiden ihmisten kanssa. Kyseessä ei todellakaan ollut sellainen parin viikon kielimatka Brightoniin brittiläiseen isäntäperheeseen vaikka äitini niin ajattelikin kun ensimmäisen kerran ilmoitin kiinnostuksesta tällaista reissua kohtaan. Päätin että jos reissuun kerran lähdetään niin sitten lähdetään kyllä jonnekin näkemisen arvoiseen ja mielenkiintoisen paikkaan eikä jäädä kahdeksi viikoksi homehtumaan samaan paikkaan. Niinpä suuntasin toiselle puolelle maapalloa Amerikkaan, jossa tarkoituksena oli matkustaa kolmessa viikossa mantereen halki Los Angelesista New Yorkiin. Go big or go home ja silleen.

Tuo matka oli kyllä oikeasti kaiken sen paperirumban ja rahan arvoinen! Vaikka en kieltä sinällään kauheasti oppinut kun tuollaiset päivittäiset lausahdukset ym. on jo melkoisen hyvin hallussa (enkusta 10 ysin päättötodistuksessa), kannatti kyllä lähteä ihan vaan tuulettumaan, pois Suomesta ja vähän taas katselemaan uusia maisemia. Tosin, jos olisin tiennyt tammikuussa matkaa varatessani että oma hevonen tulisi kuukautta ennen matkaa en varmaan olisi matkaa varannut, mutta asiat meni miten meni ja ihan hyvin M selvisi kolmen viikon laidunlomasta. Itsekin sain pienen irtioton arjesta vaikka kesäloma olikin, sillä onhan kolme viikkoa ilman pikkuveljiä ja vanhempia aika vapauttavaa.

Lähdin reissuun STS:n kautta, enkä kyllä kadu tuota päätöstä. EF:n kautta sama reissu mennään kahdessa viikossa, jolloin kohteissa ei pysty viettämään yhtä paljon aikaa kuin mitä me pystyttiin. Meillä oli tosi kiva porukka, ja vaikka tottakai hieman mietitytti että saako sieltä nyt yhtään kaveria vai onko ihan itsekseen koko kolme viikkoa siellä puhelinta selaillen, osoittautui tuo huoli ihan turhaksi. Ensimmäisen kerran puhuin samalla matkalla oleville heti turvatarkastuksesta päästyä, eli noin neljä minuuttia sen jälkeen kun vanhemmat oli lähteneet. Tottakai porukasta nousi esiin sellaisia parempia kavereitakin, mutta kaikkien kanssa tuli toimeen ja oli kiva jutella.

Ette varmasti jaksaisi lukea tätä postausta jos listaisin tähän jokaisen paikan missä käytiin, sillä niitä on paljon. Parhaiten mieleen jäi kuitenkin Grand Canyon, Monument Valley ja New York, sekä tottakai Washington D.C ja Valkoinen talo. Grand Canyon on oikeasti ihan älyttömän upean näköinen, mitkään kuvat ei vaan voi välittää sitä fiilistä kun ottaa paperipussin pois päästä (kuskin idea, kiinalaiset turistit otti meistä kuvia kun se talutti meitä kaks kerrallaan reunalle ettei nähtäis maisemia ennenkun vasta ihan reunalta..) ja näki jumalattoman syvän kanjonin joka jatkui oikeasti silmänkantamattomiin ja näytti järjettömän hienolta. Kameran muistikortti täyttyi puolilleen jo tuolloin, ja taisi olla matkan neljäs päivä kun tuolla käytiin.

kaikki aina kysyy mitä tuossa alla on, ja nyt tässä teille vastaus: ei mitään muuta kuin kivikkoinen rotko, ja siihen reunallehan mä sitten tottakai menin istumaan. mitäpä sitä ei hienon kuvan eteen tekis.

Paljon kaikenlaista extremeä tuli tehtyä myös hieman pienemmissä ja ei-niin tunnetuissa kohteissa. Ihan ykkösaktiviteetti kaikista oli ehdottomasti koskenlasku, suhtauduin siihen ensin tosi varauksella mutta se oli ihan huippukivaa! Jotenkin ajatus kumiveneellä kivien keskellä seilaamisesta ei houkutellut kun voimakkaassa koskessa ei se veneen hallitseminenkaan ole kovin helppoa, mutta äkkiä se unohtui kun kylmää vettä tuli niskaan joka suunnasta ja mentiin ihan sikalujaa koskia alas. Saatiin hypätä veneestä uimaankin, ja se pitää kyllä mainita että lenkkarit jalassa on tosi outo uida kun ne kelluu ja nostaa jalkateriä pintaan! Jos tuohon samaan paikkaan pääsisin joskus uudestaan, menisin ihan ehdottomasti myös koskenlaskuun toistamiseen! Koko reissun voisin kyllä uusia ihan milloin vaan, olis niin kiva ottaa kavereita mukaan ja lähteä näyttämään kaikki mitä itse näki kun ei näitä juttuja vaan pysty sanoin kuvailemaan.

NASAn parkkipaikalla. Saatiin valita mennäänkö shoppailemaan vai tuonne sisään, valitsin shoppailun ja sitten kun 1D julkaisi Drag Me Downin musiikkivideon, kadutti kyllä etten valinnut tätä vaihtoehtoa. Mutta lohduttaudun sillä ettei se kuulemma ollut ihan niin hieno kun siellä käyneet oli ajatelleet.

ostettiin pienet popparit ja pienet kokikset, tuolla mukilla on korkeutta varmaan 25cm ja tuo pussi oli kukkuroillaan popcornia :D se on se Amerikka.

Matkan jälkeen luonnollisesti yksi useimmin kysytyistä kysymyksistä oli "no millasta siellä oli?" tai "miltä tuntui olla yksin ulkomailla". Jotenkin ajatus yksin ulkomaille menosta tottakai vähän ahdisti itseänikin, varsinkin pari viikkoa ennen matkaa kun se alkoi oikeasti lähestyä. Mutta kun Helsinki-Vantaalla pääsi turvatarkastuksen läpi ja tutustui muihin kielimatkalaisiin, alkoi jo unohtaa kaiken sen ahdistuneisuuden ja jännittyneisyyden mikä varsinkin ajomatkalla Helsinkiin mielessä pyöri. Missään vaiheessa ei tuntunut siltä että haluaa lähteä kotiin, sillä ajatukset oli koko ajan tulevassa reissussa.

Pari vuotta sitten äitini kysyi minulta olisinko kiinnostunut lähtemään kielimatkalle. Tuolloin 14-vuotias Vilma vastasi tietenkin että no way José, minähän en yksin lähde minnekään. Vuosi sitten Demin välissä tuli kuitenkin STS:n esite, ja siinähän sitten mainostettiin juurikin tätä Coast to Coast -matkaa. Kiinnostuin, otin selvää asioista ja mietin asiaa itsekseni nelisen kuukautta. Viime jouluna Thaimaassa ollessamme kerroin sitten suunnitelmasta vanhemmilleni, ja matka varattiin joskus helmikuussa. Koko ajan mietin että voin vielä perua, mutta sitten kun oltiin maksettu matka ja saatiin kaikki paperit kotiin, alkoi homma olla jo ihan vakavaa. En kuitenkaan sisäistänyt tilannetta ennenkuin kesäloman alkaessa. Silloin se alkoi lähestyä huimaa vauhtia, kun aiemmin oli voinut puhua ihan rauhassa että joo, puolen vuoden päästä lähtö. Alkoihan se sitten hieman hirvittää, mutta en kyllä kadu ollenkaan matkalle lähtemistä!

fat hit.. hihhih

Jos mietit kielimatkalle lähtemistä mutta olet huolissasi kavereiden saamisesta, koti-ikävän iskemisestä tai mistään muusta "yleisestä" huolenaiheesta, lue tämä tarkkaan. Olen itse todella hidas ystävystymään ihmisten kanssa, mutta jo ensimmäisten päivien aikana sain matkalta ystäviä joiden kanssa olen vieläkin yhteydessä. Meidän bussissa oli 11 suomalaista, joten toki tämä vaikutti asiaan kun muissa autoissa suomalaisia oli ehkä 6. Niinpä kaiken muun lisäksi ei tarvinnut jännittää kielimuurista, vaan pystyi tutustumaan toisiin ihan suomea puhuen. Saatiin monta kertaa päivässä toruja meidän liideriltä, sillä unohduttiin aina juttelemaan suomeksi ja reissun ideahan oli kehittää englanninkielen puhetaitoja. Tuntui vaan niin turhalta puhua englantia suomalaisten kanssa! Onneksi mukana oli ulkomaalaisiakin, että sitä englantia oikeasti pääsi puhumaan edes jonkin verran. Koti-ikävä ei ehtinyt iskeä kertaakaan, sillä koko ajan oli jotain tekemistä. Oltiin aina koko päivä liikkeellä, milloin autossa ja milloin eri aktiviteettien parissa. Autossa ei pitkilläkään matkoilla tullut tylsää, sillä aika meni nopeasti muille jutellessa ja musiikkia kuunnellessa. Erityisen hauskaa oli se, kun eräs italialainen kielimatkalainen lainasi erään suomalaisen kääntäjää, käänsi italiankielisiä sanoja suomeksi ja yritti lausua niitä.. Uskokaa pois, kielimatkalla ei tule tylsää (ainakaan tällaisella jossa ollaan koko ajan reissussa), ja vaikka koti-ikävä iskisikin, menee se varmasti nopeasti ohi kun pääsee seuraavan aktiviteetin pariin!

En osaa kirjoittaa tähän enää mitään enempää, mutta jos kysymyksiä heräsi saatte vapaasti laittaa niitä kommenttiboksiin! Jos kysymyksiä tulee erityisen paljon, voin harkita niihin vastaamista postauksessa (tai ehkä jopa videolla) kysymyspostauksen tyylisesti. Kertokaa ihmeessä oletteko olleet kielimatkoilla, mitä olette tykänneet ja missä päin olette olleet! Alla vielä pieni koostevideo matkastani, jonka sain viimein, 5 kuukautta matkan jälkeen koottua kasaan.