Luukku 16 - Myffin päivä

"Morjens! Minä oon Myffi, kuten monet teistä toivottavasti tietää. Otin nyt ohjat omiin kavioihini ja tulin tänne kirjotteleen teille vähänsen mun päivästä, sillä tuo tumpelo ruuankantajani meni muka vahingossa poistamaan luukun, jossa mä olin tosi tosi tosi merkittävässä roolissa. Se nyt väsäilee sitä uudelleen kasaan, mutta kun se luukku ei ihan päivässä valmistu aattelin hyödyntää tilaisuuden ja tulla jakamaan teille vähän mun mielipiteitä!

Mun aamut alkaa siinä kahdeksan aikaan, kun joku tulee heittämään meille aamuheinät talliin. Joskus saadaan ne vasta pihalla, mutta joskus saadaan jo sisällä jotain ruokaa. Ruuan jälkeen yhdeksän maissa päästään ulos, ja mä olen aina viimeinen joka sinne pääsee. Meitä on pikkutallissa kolme, ja iso talli tyhjennetään yleensä ennen meidän tallia. Oon vieläpä ihan perimmäisessä karsinassa, joten mun pitää aina oottaa ja kattoa kun muut menee eka. Osotan kyllä mieltäni pyörimällä ja hörisemällä, mut onneks ne tulee aina melko nopeesti päästää mut pihalle.

Pihalla pääsen omaan tarhaan, ja siellä hengaan sitten siihen saakka et saadaan taas heinää. Siinä odotellessa härnään kavereita näyttelemällä hammasrivistöä, kun ne tuppaa tulemaan liian lähelle sitä väliaitaa. En mä kyllä muuta tee kun vähän ärähän, en mä kimppuun käy kun en viitsi kavioitani liata riehuessa. Heinien tultua yhden kahden aikaan keskityn sitten niihin siihen asti, että se yksi hyyppä tulee tallille ja kävelee narun kanssa tarhalle. Siinä vaiheessa mä pinkasen karkuun, ja kävelen mahollisimman kauas kiertäen kaikki suurimmat mutakohdat. Sitä omistajaa aina ärsyttää kun lähden litomaan, mutta onneksi se tuo aina porkkanaa mukana niin saatan hyvänä päivänä ottaa jopa muutaman askeleen vastaan kun se on tarponut suurinpiirtein puoliväliin mun tarhaa. Pitää katos ensin tarkistaa että se porkkana tai joku vastaava nami on varmasti mukana, koska ilmaseks mä en heinäkasaltani lähde, se on varmaa.

Tallissa pääsen karsinaan, jossa oottelen sen aikaa että ruuankantajani kaivaa harjat esille. Sitten se ottaa mut käytävälle ja pääsen eroon mun mekosta, joka mulle laitetaan päälle melkein joka aamu. Tuolla omistajalla kestää aina vuosi mun harjaamisessa vaikken ole edes kovin likainenkaan, mutta se aina valittaa ettei se jaksa kun se on kuulemma ollut koko aamun jossain koulussa. Yleensä mulle tulee siinä käytävällä tylsää ja kokeilen aina huvikseni jos saisin kaivettua käytävän Kiinaan. Ennen tuo kavio ei tuntunut jättävän siihen lattiaan minkäänlaista jälkeä vaikka kuinka kuovin ja paukutin, mutta nyt kun sellainen pelottava setä tuli taas vasaran kanssa käymään ja ne anto mulle jotain väsyttävää ainetta, havahduin jossain vaiheessa siihen että mulla oli ihmeelliset nupit jaloissa ja niillähän se kaivaminen on monta kertaa helpompaa! Lattiassa on jo selvät jäljet ja teen niitä koko ajan lisää, mutten kyllä ymmärrä miksei nuo muut oikein tykkää niistä. Mun mielestä ne on hienoja, ja oon nyt askeleen lähempänä Kiinaan pääsemistä! Nuudelit ja riisikipot, täältä tullaan!

Jossain vaiheessa mulle heitetään satula selkään ja suitset päähän, ja sitten lähdetäänkin kentälle. Kentällä en millään jaksaisi seistä paikallani kun se yksi äheltää itseään kyytiin, ja lähdenkin usein liikkeelle ennenkuin kuski on valmis. Saan aina toruja siitä, mutta en jaksa enää odotella yhtään enempää. Kun sitten päästään liikkeelle tykkään kyttäillä vähän kaikkea, ihan vaan testailen aina pysyykö kuski hereillä siellä selässä. Jossain vaiheessa se sitten alkaa vaatia mua tekemään ihan ihme kiemuroita, ja se vääntelee mun kaulaa sivulle. Enhän mä sillon nää minne mä olen menossa! Jäpitänkin vastaan niin pitkään kun pystyn, mutta jossain vaiheessa luovutan koska tuo omistaja on vähän sellainen ettei hommia jätetä kesken ja siellä kentällä pyöritään niin kauan että se pää kääntyy. Niinpä luovutan hetken tappelun jälkeen, ja menen lopputunnin suhteellisen nätisti että saan varmasti sokerin ratsastuksen jälkeen!

Tää hyyppä laittaa mut juoksemaan vaikka taivaalta tippuu märkää lunta niskaan! Onko teidän ihmiset yhtä rasittavia?

Noin tunnin töiden jälkeen pääsen takaisin lämpimään ja kuivaan talliin, ja heti kun satula ja muut kamat on otettu pois niskasta, alan vaatia ruokaa. Onneks toi mun ihminen on oppinu että se ruoka kannattaa hakea heti paikalla, tai käytävä Kiinaan edistyy kovempaa vauhtia kuin koskaan aiemmin! Mietin aina kun se lähtee sen sankon kanssa isoon talliin että tuleekohan se edes takas vai oonko ärsyttäny sitä liikaa, mut kyllä se aina tulee ja tuo ruuankin mukana. Se ei kuitenkaan tuo sitä heti mulle, vaan käy lisäämässä sinne outoja jauheita ja nesteitä muka auttamaan mahan toimintaa tai jotain vastaavaa. Kunhan maha vastaanottaa ruokaa, kaikki on hyvin, joten putelit vois mun puolesta jättää suosiolla pois kun ne ei sitä ruuan määrää kuitenkaan lisää!

Sillä aikaa kun mä syön, tuo mun ihminen häärää putsailemassa varusteita ja ravaa sisään ja ulos ulko-ovesta. Sen jälkeen se tulee sohimaan mun naamaan jotain suihketta ja rasvaa, ja en kyllä tykkää siitä yhtään! Onneks saan aina namin kun ne putelit on naamassa, ja sen jälkeen tuo toivottelee mulle hyvät yöt ja jättää mut rauhassa syömään heiniä. Jossain vaiheessa kaveritkin tulee sisälle, ja päästään nukkumaan kun valot sammutetaan.

Mä tykkäsin kirjottaa tänne, joten todennäkösesti tuun joku kerta uudestaan kun tuo tumpelo taas poistelee tärkeitä tekstejä. Mut koska tuo on höpötellyt joulusta jo pitkän aikaa, pitänee munkin kai toivotella teille hyvää joulunodotusta, mitä ikinä se sitten onkaan.