Luukku 20 - Asiaa maastoilusta ja muista treenimuodoista

syksyllä pellolla laukkaamisen kanssa ei ollut mitään ongelmaa, mutta nyt se hieman arveluttaa

En ole maastoillut Myffillä tämän puolen vuoden aikana "kunnolla" kertaakaan. Joitain teistä se saattaa järkyttää, mutta mulla on tähän syyni. Myffi ei todellakaan ole sellainen luotettava ratsu, jonka kanssa uskaltaa lähteä maastoreissuille ilman satulaa tai laukkailla pitkin peltoja niin kovaa kuin hevosesta lähtee. En itsekään ole sellainen ihminen, joka nauttii täysillä laukkaamisesta seurauksia miettimättä, sillä mielessäni pyörii jatkuvasti se kuuluisa "mitä jos" -ajatus. Vaikka entisen vuokraponini aikaan käytiinkin opettajan johdolla melko vauhdikkaillakin maastoreissuilla, en voisi kuvitellakaan maastoilevani samallalailla Myffin kanssa. Eikka oli niin varma, ettei se oikeasti ollut moksiskaan täysillä kaahottelemisesta pimeässä metsässä vain otsalamppujen valaistessa tietä, mutta Myffi sen sijaan on sellainen nyhverö että se säikähtää kentän ja tallin välisessä tarhassa olevaa shetlanninponia jos on yhtään hämärää. Se lamaantuu täysin ollessaan kentällä ja nähdessään kaverin laukkaamassa pellolla, ja oikein herkkinä päivinä se ei uskalla mennä kaatuneen estetolpan ohitse. Ymmärrätte siis varmaan miksen Myffillä kauheasti ole maastoillut.

Pudotessani pellolle pari viikkoa sitten en liiemmin säikähtänyt putoamista, mutta suunnitellut maastoreissut siirtyivät kyllä meidän suunnitelmissa reippaasti kauemmas tulevaisuuteen. Kaverin kanssa M voisi toki olla jopa käsissäpysyvä maastoillessakin, mutta siitä ei voi mennä takuuseen enkä halua roikkua pillastuneen hevosen kaulalla sen juostessa paniikissa takaisin kotiin säikähdettyään tiellä olevaa jänistä tai naapurin postilaatikkoa. Tuollaiset tapaukset jäävät mieleeni pysyvämmin kuin putoamiset, ja usein tällaisten sattumusten jälkeen olen arempi nousemaan takaisin satulaan kuin putoamisen jälkeen. Pellolla ollessani tiesin Myffillä olevan älyttömästi virtaa, ja sen purkamiseen auttaisi vain täysillä laukkaaminen tai sen irti päästäminen. Ajattelin kuitenkin voivani verrytellä sen siten ettei se välttämättä lähtisi viemään minua heti laukan nostettuani, mutta selvästi olin väärässä. Opinpahan sen verran, ettei Myffillä todellakaan kannata ratsastaa ennenkuin se on saanut olla pari tuntia tarhassa purkamassa energiaa ja rauhoittumassa, ja myös sen ettei turvaliivi oikeasti ole turha kapine. Kiitän onneani että se tuli edeltävänä päivänä postissa ja päätin sitä juuri tuona aamuna kokeilla, sillä ilman turvaliiviä olisi voinut tulla huomattavasti pahempaa jälkeä. Ennen olen vastustanut turvaliivejä viimeiseena asti niiden jäykkyyden ja ahdistavuuden takia, mutta onneksi tuo uusi on mukavan joustava eikä tunnu niin jäykältä päällä.



Videolta huomaa, miten lyhyellä pidin ohjia jo lokakuussa pellolla ratsastaessani. En sitä tietenkään tuolloin tajunnut, mutta nyt jälkeenpäin videota katsellessa se oikein pistää silmään. M on todella menohaluinen kaveri, ja se varmasti rakastaisi täysillä päästelemistä aina silloin tällöin. Voisin toki sen kanssa baanailla, jos voisin olla varma siitä ettei se yhtäkkiä säikähdä, hyppää sivuun tai lähde ryöstämään jolloin jäisin itse täysin pillastuneen hevosen armoille. Maastoilu on kuitenkin tärkeä osa hevosen liikuntaa, ja toimii hyvänä mielenvirkistäjänä niin hevoselle kuin ratsastajallekin, joten olisi mukava saada se edes jossain muodossa osaksi meidänkin treenejä. Jos tuntisin tallin maastoreittejä, voisin toki lähteä vaikka maasta käsin taluttaen reittejä tutkimaan ja totuttelemaan Myffiä maastoiluun, mutta yksin en sinne viitsi lähteä seikkailemaan kun en paikkoja tunne. En myöskään mene takuuseen että M pysyy käsissä taluttaessa säikähtäessään, joten siinäkin on riskinsä. Kaverihevonen voisi helpottaa ja auttaa Myffiäkin rentoutumaan, mutta sen pitäisi sitten olla täysin maastovarma ettei M vaan saisi siltä kannustusta riehaantumiseen. Hauskinta tässä koko jutussa on se, että myynti-ilmoituksessa Myffiä mainostettiin maastovarmana ja koeratsastuksessa kerrottiin ettei Myffiä haittaa vaikka juna menisi maastossa ohi, mutta nyt on kyllä itsestä alkanut tuntua hieman liioitellulle nuo edellisessä paikassa kerrotut tarinat. Ei nimittäin kuulosta mun korvaan samalta hevoselta.

onneksi on aidattu kenttä, niin neiti pääsee riehumaan edes jotenkin!

Laukkamaasto pomminvarmalla hevosella tekisi mulle varmasti hyvää, mutta toisaalta se ei välttämättä poistaisi sitä arkuutta Myffillä maastoilua kohtaan. Olisi ihan mahtavaa, jos saisi jonkun ammattilaisen mukaan maastoon Myffillä ja itse voisin mennä jollain rauhallisemmalla ratsulla, ja hieman tarkkailla miten M maastossa toimii. Olen nimittäin varma että lamaantuisin täysin jos M lähtisi minua maastossa viemään, ja se reissu päättyisi todennäköisesti putoamiseen. Kaikki ei kuitenkaan ole aina mahdollista, ja pitää nyt ensin totutella Myffi pellolla kulkemiseen ennenkuin maastoilua edes harkitaan. Ei nimittäin ole kivaa laittaa hevosta maastoon jos se sitä stressaa, ei edes kylmähermoisen ratsastajan kanssa. Mutta kuten jo sanoin, on pellolla menossakin ne ongelmansa. Yritin eilen juoksuttaa Myffiä liinassa pellolla, mutta se vaan hyppi, pukitteli ja vinkui eikä kulkenut liinassa ollenkaan. Viereisissä tarhoissa olevat hevoset varmasti häiritsevät sitä, mutta toisaalta ei se yksinkään suostu mitään tekemään vaan todennäköisesti karkaisi ensimmäisen tilaisuuden tullen kavereiden luo. Suunnittelinkin kysyväni valmentajalta vinkkejä seuraavalla kerralla tämän säikkyydenkin suhteen, ja hänen kanssaan pohtia vaihtoehtoja ja hyviä tapoja totuttaa Myffiä vaihtelevaan ympäristöön.

Hevosta etsittäessä meidän kriteereihin kuului muunmuassa rauhallisuus, maastovarmuus ja järkevyys. Kuten varmaan on muutkin huomanneet, ei näistä kovin moni toteudu. Rauhallisuus riippuu ihan päivästä ja kellonajasta, maastovarmuutta ollaan pohdittu nyt tämän postauksen tiimoilta monelta kannalta ja järkevyys riippuu ihan tilanteesta. Myffin kannalta mukavissa tilanteissa se on järkevyyden perikuva, mutta heti kun se saa jotain stressattavaa tulee siitä ihan eri hevonen, panikoiva ja ajattelematon. Tämähän ei tietenkään silloin koeratsastaessa ilmennyt, mutta nyt pidempään hevosen tunteneena voin jo sanoa tämän olevan pysyvä osa sen luonnetta. Toivon tämän kuitenkin olevan vaan jonkinlainen vaihe, uhmaikä ehkä, joka tasoittuu tuosta parin vuoden sisään kuten Akun kohdalla kävi. Aku oli kauhea pukittelija Myffin ikäisenä, ja se viskoi erään syksyn aikana ratsastajia maahan oikein urakalla. Nyt se on kuitenkin rauhoittunut ja viisastunut, ja toivon Myffin ottavan siitä mallia, ettei kummallekaan meistä vaan satu mitään uusia juttuja kokeillessa.

Olisi mukavaa jos Myffi saisi asua tallilla, jossa ei olisi ylimääräisiä häiriötekijöitä vaan suhteellisen rauhallista koko ajan, päivästä toiseen. Rauhallisemmassa ympäristössä M varmasti suhtautuisi uusiin juttuihinkin rauhallisemmin, ja esimerkiksi lastaaminen olisi varmasti helpompaa. Eihän tuolla nykyisellä tallillakaan mitään kauheaa härdelliä ole ihan koko aikaa, mutta aina välillä siellä vilisee porukkaa milloin missäkin ja pienellä kentällä on ahdasta jo silloin kun siellä on vain yksi ratsukko meidän lisäksi. Suuremmalla kentällä reippaammin laukkaaminenkin onnistuisi, ja energiaa saisi purettua jo sillä tavoin. Irtojuoksuttaessakin M mahtuisi revittelemään paremmin, ja esteitäkin voisi hypätä vaikka muitakin olisi kentällä kun ei heti tulisi aita tai toinen ratsukko vastaan. Tottakai maneesikin olisi kiva, mutta jos tyytyisin kyllä suureen kenttäänkin joka pidettäisiin kunnossa ympäri vuoden jos sellaisen jostain saisin! Pitänee kirjoittaa joulupukille..

tämä hyppykerta meni pieleen, sillä kentälle tuli kaksi muuta ratsukkoa ja alkeistuntilainen taluttajan kanssa

En sano ettei nykyinen paikka olisi hyvä, mutta haaveilen kyllä suuremmasta kentästä ja rauhallisemmasta ilmapiiristä, ihan vaan Myffin takia. Uskon vahvasti sen muuttuvan huomattavasti miellyttävämmäksi käsitellä jos se vaan pääsee rauhallisempaan ympäristöön. Silloin vältyttäisiin vaaratilanteilta ja saataisiin treenattua ja purettua energiaa monipuolisemmin ilman ulkopuolisten tekijöiden aiheuttamia rajoitteita. Säännöllisellä, tarpeet vaativalla liikutuksella M olisi varmasti rauhallisempi pellollakin, ja sen kanssa voisi todennäköisesti maastoillakin ilman huolen häivää. Liikutuksen ollessa sään ja muiden olosuhteiden armoilla neidille pääsee kuitenkin kertymään energiaa todella herkästi, mutten halua sen takia lähteä märälle ja liukkaalle kentälle pelleilemään ja riskeeraamaan meidän molempien terveyttä, tai vaihtoehtoisesti kokeilla onneani pellolla. Haluan pystyä antamaan hevoselleni sen tarvitseman määrän liikutusta päivittäin, mutta aina se ei vaan ole mahdollista. Aina saa haluta, mutta harvoin ne haluamat asiat onnistuu.